Hammastunturi ja vuoden pimein päivä

Vuoden pimein päivä erämaassa vaikuttaa ulkona tehtävien aktiviteettien kannalta huonolta idealta. Pimeässä harrastaminen kun on tyypillisesti jätetty niille, joiden on pakko tehdä touhujaan öiseen aikaan, eikä pimeään metsään ole helppo löytää vapaaehtoisia menijöitä. Pimeä ei kuitenkaan ole este, eikä edes hidaste erämaassa liikkumiselle kun tukitoimet ja varusteet ovat kunnossa. Alueen tuntevan oppaan avustuksella pääsimme yhdessä Simo Vilhusen ja Jaakko Postin kanssa todistamaan mielestäni revontulet mennen tullen hakkaavaa valoilmiötä Hammastunturin huipulta talvipäivän seisauksen aikaan.

Kuvat: Jaakko Posti / Teksti: Antte Lauhamaa / Kuvatekstit: Simo Vilhunen

Tämän hetken Hammastunturilla olisi toivonut jatkuvan ja jatkuvan. Talvipäivän seisauksena reippaasti napapiirin pohjoispuolella täytyy olla kiitollinen pienestäkin valon kajastuksesta. Siellä se on, jossain etelässä, pohtivat miehet. Onneksi on valokuvia, joihin hetken voi vangita!

Hammastunturi sijaitsee noin neljäkymmentä kilometriä Ivalosta länteen, tiettömän taipaleen päässä. Tunturin huippu on 531 metriä korkea, joka ainakin telemark-hiihtäjän mielessä herättää lupailuja siitä, että siellä pystyisi myös laskemaan. Liikkuminen alueella vuoden pimeimpään aikaan neljänkymmenen kilometrin lähestymisen kera kuulosti alun perin siltä, että reissuun saisi varata aikaa muutaman viikon verran. Loistava reissu kuitenkin onnistui viikonlopussa, kun saimme lähestymisen järjestymään moottorikelkoilla ja oppaaksi alueen kuin omat taskunsa tuntevan Niilo Huhtamellan ja Antti Kanervan.

Hammastunturin erämaa-alueella on ihmisen toimintojen värittämä historia, josta kertomuksia riittää muutaman vuosisadan ajalle. Täällä on asunut niitä kuuluisia Repo-Aslakkeja ja Hammas-Jouneja, joiden tarinat ovat jääneet tämän perän ihmisten kertomuksiin.

Hammastunturin Erämaan läpi kulkee moottorikelkkaura Ivalosta Inariin. Uran varrella pääsee ihastelemaan järviä, vaaroja ja komeaa vanhaa metsää. Alueella on pitkään harjoitettu poronhoitoa. Näissä metsissä ja näillä tuntureilla näkee merkkejä entisajan ja nykypäivän poroelinkeinosta – sekä tietenkin itse poroja, mutta myös poroja saalistavien petojen jälkiä. 

Erämaa on karu mutta rehellinen kasvattaja ja pärjätäkseen täällä on opittava elämään luonnon ehdoilla. Niilon toimista huokuu varmuus ja samaan aikaan hiljainen kunnioitus ympäristöä kohtaan, eikä siihen tarvita korulauseita tai elostelua. "Kattokaapa pojat, tuossa on kahen ilveksen jäljet vierekkäin" - mies toteaa, kun on pysäyttänyt kelkkansa. Enpä olisi itse ilveksen jäljiksi tunnistanut. Niilo kertoo petolukujen nousseen muutaman viime vuoden aikana reippaasti, ja tämän vaikutuksesta poronhoitoon. Iltayön tunteina saavumme Hammasjärvelle.

Retkikunta perillä Hammasjärvellä, yön silmässä. Kaupunkilaisena pelkästään kaukana erämaassa oleminen tuntuu valloittavalta ja etuoikeutetulta. Tämä on poromiesten maailmaa, jossa meillä on kunnia olla vieraina.

Päivän lähes valoisin hetki. Antte ja Simo lukevat karttaa ja miettivät lähestymisreittiä taustalla siintävän Hammastunturin huipulle. Tupa sijaitsee vanhalla poroerotuspaikalla, jossa menneinä vuosikymmeninä saattoi erotuksessa juosta kymmentuhatpäinen porotokka.

Lauantai-aamun hämärä avautuu hieman tukkoisena. Lähestyessämme Hammastunturia huomaamme kuitenkin kelin olevan siellä kohtuullisen selkeä. Pysähdymme Hammastunturin juurella sijaitsevalle porokämpälle tauolle ja suunnittelemme huipulla käyntiä. Ahkioiden narut kaipaavat säätöä ja pääsemme jatkamaan matkaa.

"Valon piirtämä maisema on yksi kauneimmista, mitä olen milloinkaan nähnyt. Pojat taitavat olla samaa mieltä, koska sanailun sijasta kuuluu enää kameran sulkimen läiskettä."

Hammastunturi on kerrotun mukaan saanut nimensä muodostaan. Yritän ylöspäin hiihtäessä nähdä hampaan muotoa tunturissa. Samalla olemme ehtineet jo huipun tuntumaan, jonne pääsemme vuoden pimeimpänä päivänä puolen päivän tienoilla. Samaan aikaan etelässä taivas selkenee ja auringon kajo valaisee taivaanrannan punertavana tehden varjoja tuulen piirtämään lumeen. Valon piirtämä maisema on yksi kauneimmista, mitä olen milloinkaan nähnyt. Pojat taitavat olla samaa mieltä, koska sanailun sijasta kuuluu enää kameran sulkimen läiskettä.

Antte Lauhamaa hiihtää kohti erästä laajan Hammastunturin huipuista. Etelästä kajastava valo ja repeilevät pilvet saavat jalkoihin lisää liikettä. Ei malttaisi odottaa, millainen maisema huipulta aukeaa.

Tähän näkymään sanat yksinkertaisesti loppuivat. 

Pitkän linjan telemark-hiihtäjä Antte Lauhamaa sai kruunauksen reissulleen päästessään täräyttämään muutaman käännöksen otsalamppunsa valossa, auringon kajon hiipuessa kaamoksen pimeyden tieltä. Monella mantereella hiihtänyt mies oli vakuuttunut, että kyseessä on uniikki kuva. Hammastunturin syrjäinen sijainti ja haastava ajankohta, yhdistettynä täydelliseen valoon tekevät kuvasta eeppisen.

Hammastunturin itäpuolella on jyrkkyyttä sen verran, että pääsen tekemään suunnittelemani käännökset auringon mennessä mailleen. Turhaan en siis telemark-suksiani matkaan ottanut. Alemmaksi jättämillemme ahkioille päästyämme on jo säkkipimeää.

Niilo ja Antti ovat kokemassa verkkoja, kun palaamme takaisin. Kitsaudesta ei Hammasjärveä voi moittia, koska siikaa riittää kotiin viemisiksikin. Niilon tekemä lihakeitto ja lämmin sauna kruunaavat tähän mennessä jo täydellisen päivän.

Hammasjärven jään alla kuhisee siikaa, jonka vuoksi taimenelle ja hauelle riittää ravintoa. Niilon työskentely antoi perspektiiviä luonnosta vieraantumaan päässeelle kaupunkilaiselle. Jos joku on lähiruokaa, niin tämä!

Sauna erämaassa. Unohtumattomat löylyt tiettömien taipalten takana.

Seuraavan päivän valjetessa katsastamme Hammasjärven ympäristöä lumikenkien avustuksella. Rantapusikoissa näkyy runsaasti eläinten jättämiä jälkiä ja metsästäjänä voin ilokseni todeta, että ainakin osa riekoista vaikuttaisi palanneen takaisin. Nokipannukahvien jälkeen on aika pakata kelkat ja lähteä kohti Ivaloa.

Raskaan viikonlopun jälkeen itsensä huoltaminen tuntuu hyvältä ajatukselta ja päätämme syödä ja saunoa Laanilan kievarissa. Asialleen omistautuvat ihmiset saavat hyviä asioita aikaan ja voimme todeta Laanilan kievarin kokin kuuluvan tähän luokkaan. Ruoka on erinomaista. Sauna, paljuineen ja avantoineen avaa reissun jäljiltä tukkoisen selän, eikä unta tarvitse tämän jälkeen enää odotella.

Myöhemmin voin todeta, että vaikka olen Lapista kotoisin, tarjoaa Lapin luonto uudelleen ja uudelleen sellaisia elämyksiä, joita en missään muualla voisi kokea. Hammastunturin metsäinen erämaa on ainutlaatuinen arktisine tuntureineen ja taigametsineen. Retki tuntui kuin tutkimusmatkalta minulle, joka olen tottunut Länsi-Lapin puuttomiin tuntureihin sekä Norjan ja Ruotsin suuriin vuoriin. Niilon ja Antin kertomat tarinat alueen maastosta ovat herättäneet mielenkiinnon palata takaisin samoille selkosille.

Kirjoittaja on pitkän linjan telemark-hiihtäjä, jonka juuret ovat syvällä pohjoisessa Lapissa.
Anten tekemisiin voi tutustua osoitteessa anttelauhamaa.com/. 
Lisää Jaakko Postin kuvia löydät puolestaan osoitteesta jaakkoposti.com/

Haluatko astua erämaahan? Kokoa retkikuntasi ja suuntaa osoitteeseen saariselka.com/treklife/

Simo (vas) ja Antte Hammasjärven jäällä. Harmaa kelikään ei hymyä hyydytä!

Reissun toinen kruunaus: illallinen Laanilan kievarissa. Lähialueiden raaka-aineista intohimolla ja ajatuksella tehty herkullinen ruoka hurmasi retkikunnan. 

Reissussa rasittunut kroppa pehmenee paljussa. Menneet hetket kerrataan vielä yhdessä. Naurulta on hankala välttyä.

Alkutalvesta vesistöt ovat virtapaikoista usein auki, mikä kannattaa huomioida reitin suunnittelussa. Kaunis Kirakkajoki on taimenen kutualuetta, ja siten täysin rauhoitettu kalastukselta. 

Tässä sitä ollaan. Näkymä hammastunturin ylätasanteelle. Tunturissa näkyi porotokkia ruokailemassa.

Hammasjärven erämaassa on paljon komeaa, vanhaa metsää. 

Simo ja Antte nousevat ahkioiden kanssa avotunturiin. Taustalla Hammasjärvi ympäröivine vaaroineen.