Saariselän seudun kultahistoriasta on ollut tässä blogissa aiemminkin juttua. Saariselän ympäristössä kultaa on huuhdottu useilla paikoilla satojen vuosien ajan. Esimerkkejä tällaisista paikoista ovat Laanila, Tankavaara ja Ivalojoen kultala. Näillä paikoilla kullankaivuuseen ja sen historiaan pääsee tutustumaan vielä nykyäänkin.
Seuraavassa Heikki kertoo omia kokemuksiaan Saariselän kultamailta:
Kultaa ja (kalliita) jalokiviä
Vuonna 1966 päätin kaverini Akin kanssa pariviikkoisen vaelluksemme juhannukseksi Saariselkään. Silloin sen keskeinen paikka oli ns. "Sininen pirtti" ja alueelle oli rakennettu muutama vaatimaton lautamökki turistien vuokrattavaksi.
Osapuilleen nykyisen Santa´s Hotel majapaikan kohdilla Luton latvapuron varressa oli pieni sauna. Sen vierellä oli eräällä tutullani kullanhuuhdontapaikka ränneineen kaikkineen. Hänen mukaansa alueen maaperä oli kauttaaltaan kultapitoinen ja sitä löytyi vaikkapa tien luiskasta. Tätä uskalsimme hieman epäillä ja niin asiasta ruvettiin juhannuksen kunniaksi ottamaan selvää. Silloisen valtatien ojan luiskasta haettiin "läkkisangollinen" soraa ja se huuhdottiin ja loppupesu tehtiin tietysti vaskoolilla. Satunnainen otos tuotti seitsemän kultahippua ja kaksitoista 2-3mm granaattisirua. Pakko oli ruveta uskomaan.
 |
| Kuvassa on saatu otos rännin läpi laskettua |
 |
| Vaelluskaverini Aki vaskoolin reunoissa |
Vuoden 1968 kesällä olin nuorikkoni kanssa Ivalojoen kultamailla kulkemassa. Uusin kultaryntäys ei ollut vielä silloin alkanut ja alueella oli melko hiljaista. Palatessamme pysähdyimme eräälle levähdyspaikalle, jossa vanhahko mies ylläpiti vaatimatonta matkamuistomyymälää. Hän kyseli missä olimme liikuskelleet ja innostui kovasti kuullessaan mistä olemme tulossa. Hän kertoi olleensa vakituinen kullankaivaja, mutta kullan markkinahinnan pudotessa oli joutunut lopettamaan. Hän kertoi tutkineensa muun muassa Tankavaaran aluetta ja kovasti oli mieltä jäänyt kaivelemaan joku kohta. "Ne kallionkynnet olisi tehnyt mieli räjäyttää". Hänen kehotuksestaan poikkesimme silloin kartoissa Ruosteojan nimellä kulkeneen vähäisen puron varteen Tankavaaran tuntumassa ja löysimmekin sieltä kaivuualueen, jossa oli periaatteessa kaikki tarvittava maassa hujan hajan. Siellä oli rännejä ja työvälineitä. Mieleeni tuli, että tulen myöhemmin paikalle ja kunnostan paikalla olevista tarvikkeista huuhdontapaikan ja kuvaan sen kunnostustyön kaitafilmille.
 |
| Rännin kulmaus hylätyltä "kaivokselta" Tankavaarassa |
Hankkeelle tuli vähän esteitä ja pääsin matkaan vasta parin vuoden päästä keväällä 1970. Muutama päivä ennen matkaan lähtöä havaitsin lehdestä uutisen, jonka mukaan Tankavaaran kulta-alueet oli hankkinut hallintaansa joku ryhmä, joka suunnitteli siellä käynnistävänsä turisteille suunnattua liiketoimintaa. Oma suunnitelmani kaatui tähän ja lähdin vaimon ja toisen pariskunnan kanssa tavalliselle vaellukselle.
Ensimmäisen kerran lähestyin Saariselän aluetta sillä kerralla pohjoisen suunnalta Ivalo - Raja-Jooseppi tieltä. Silloin alueella oli runsaasti puutavaran kuljetukseen tehtyjä teitä ja Luton yli kunnossa olevia siltoja. Ajelimme etelään päin kohti Pajujärveä, mutta tie ei ollut ajokelpoinen perille saakka.
Auto jätettiin ja heitettiin rinkat selkään. Heti ensimmäisillä sadoilla metreillä potkaisin maasta puolisentoista senttiä läpimitaltaan olleen kauniin granaatin.
Se tietysti kulkeutui kotiin saakka ja sitten ryhdyin miettimään sen käsittelemistä. Minullahan ei ollut mitään tietoa hiomisen periaatteista, mutta malttamaton mieli poltti kokeilemaan, Jostakin sain sellaisen (erheellisen) käsityksen, että hiomakivellä pitää olla mahdottoman suuri kierrosnopeus. Lopulta hoksasin, että vaimoni tehosekoittimessahan sellainen kierrosmäärä löytyy. Välittämättä vaimoni varsin tyytymättömästä ilmeestä liitin sekoittimeen asianmukaisen kiven epäasianmukaisella tavalla ja kiihdytin kierrokset muistaakseni 12000 lukemiin. Jäähdytys ei tullut mieleen. Kivihän paloi pilalle hetkessä ja tehosekoitinkin veisasi viimeisen virtensä. Olin aikaansaanut "kalliin" jalokiven.
Vuosien mittaan tuli hankittua sitten riittävä tieto asia-alueelta. Kivet hioutuvat nykyään mallikkaammin, jos sille päälle ryhdyn. Kultatietouttakin on kertynyt. Vaikka kaivuualueet ovatkin pääosin nelostien länsipuolella, niin itselläni on luulo, että kyllä siellä itäpuolellakin... kukaties...
Aviosiippakin hankki tarvittavan huuhdontatekniikan peräti Raumalan Nipalta, joka häntä tässä kuvassa Tankavaaran huuhtomolla opastaa 1970-luvun alussa.
Kullan ja kivien etsintä on vähän samantapaista kuin kalastaminen. Saaliin ei nyt niin ole väliä, mutta yrittäminen on kiintoisaa. Usein tulee kulkiessa arvioitua maastoa myös sillä etsijän silmällä.
Heikki Yrjänäinen
