Puuromies ja Kotakönkään koettelemus
Vuoden 1966 kesäkuussa olin vaelluskaverini Akin kanssa pariviikkoisella vaelluksella Saariselällä. Ilmat olivat ensi alkuun erittäin hienot, mutta ensimmäisen viikon loppupuolella ne kääntyivät todella helteisiksi. Ollessamme Sudenpesällä, kiipesin Kaarnepään päälle ja sieltä sain pienellä radiollani säätiedotuksen, jonka mukaan Ivalossa oli mitattu 32 asteen lämpötila. On varmaa, että jyrkän Kaarnepään rinne hehkutti laaksoon ainakin tuon saman astemäärän verran. Ei viitsinyt ajatellakaan päivällä kulkemista, vaan Sudenpesällä lepäiltiin. Ohessa vanha Sudenpesä tuona päivänä. Alueella majaili myös hieman vanhempi kemiläinen kulkija, joka kertoi aiemmin talvella saaneensa sydäninfarktin ja olevansa sen vuoksi kuntoilemassa. Hän oli vähäistä aiemmin makaillut suuren petäjän juurella osapuilleen nykyisen Sarviojan kämpän vaiheilla, kun karhu oli tullut Sarviojan yli etelästä päin ja noussut sitten miestä huomaamatta Kaarnepään rinteeseen.
Vaelluskaverini kanssa päätimme lähteä jatkamaan matkaa yöllä ja noin klo 11 korvilla otimme rinkat selkään ja nousimme Kaarnepään eteläisen selänteen yli ja pudottauduimme Sotavaarajoen varteen. Sotavaarajoen putouksilla oli siihenkin aikaan tulipaikka ja joku oli rakentanut juurakoista ja oksista paikalle todella hienon ”kaluston”. Siinä keiteltiin yökahvit ja jatkettiin matkaa. Tavoite oli Porttikosken kämppä, jonka lähettyville telttakangas heitettiin makuupussiemme alle ja ruvettiin nukkumaan. Aamulla havahduttiin vähän outoon ilmanalaan. Oli kirpaisevan kylmää. Kämpän ikkunalla olleen lämpömittarin lukema näytti kahta astetta. Olihan siinä äkkinäinen 30 asteen pudotus muutamassa tunnissa.
Pääsimme jatkamaan matkaa pilvisessa mutta pääosin poutaisessa säässä Palonvangan suuputouksille, josta menimme Padagovan kämpälle. Kuvassa hämärästi erottuva Padagova iltahämärissä.
Kämpällä tapasimme yksinäisen ”puuromieheksi” nimittämämme kulkijan. Hän kertoi olevansa pakosalla velkojiaan ja olevansa kotoisin Lahden seuduilta. Itseasiassa hän oli eksyksissä. Hänellä oli Taloudellisen kartan yksi lehti, jolta hän oli pudonnut pois. Hänellä ei ollut kompassia eikä muutakaan tietämystä alueesta eikä kyllä retkeilystäkään. Eväänä hänellä oli pelkästään kaurapuuroa, jota oli kyllä varastossa vieläkin melkoinen määrä.
Piirsin hänelle karttaluonnoksen ja reitin Laanilaan, jonka varustin muutamalla maamerkillä. Meillä oli hieman ylimääräisiä eväitä, joita hänelle vielä luovutimme jokseenkin yksitoikkoista ruokavaliota monipuolistamaan.
Enpä silti tiedä selvisikö asianomainen koskaan erämaasta pois vai vaalenevatko luut vielä jossakin.
Jatkoimme matkaa Suomun varsia yläjuoksulle, sillä tavanomaiset kahluupaikat eivät tulleet kysymykseen koska kevätvedet olivat vielä korkealla. Kotakönkäältä löytyi kalliolta pari ylitysrunkoa, josta taiteilin yli kieli keskellä suuta. Vaelluskumppanini Aki sitä vastoin pysähtyi keskelle ”siltaa”. Olin juuri ottanut hänestä kuvan, kun usko tasapainokykyyn loppui. Hän laskeutui rinkka selässä polvilleen hirsille ja sanoi painokkaasti ettei hän tule senttiäkään eteenpäin.
Minua alkuun nauratti, mutta havaitsin kohta, että nyt on tosi kyseessä. Polvillaan ei sateen liukastamien pyöreiden runkojen päällä ollut helppo olla. Alla kohisi parin metrin päässä vauhdikkaasti Kotaköngäs ja mikäli vahinko olisi päässyt tapahtumaan, niin ties kuinka olisi käynyt. Koski on pitkä ja niillä vedenkorkeuksilla vaarallinen. Sain kuitenkin kaveriin valettua uskoa ja taivutettuani hänelle nuoren koivun rankaa hengen vahvistukseksi, mies saatiin toiselle puolelle. Jälkeenpäin on kaverini muistellut, ettei koskaan ennen eikä myöhemmin ole kohdalle sattunut niin kovaa paikkaa. Siitä kuitenkin selvittiin ja Rautulammen ”kämpälle” yöpymään. Ohessa kuva koettelevasta ylityksestä ja toinen Rautulammen edesmenneestä asumuksesta. ”Jussipaitaa” piti tässä vaiheessa vetää päälle lämmikkeeksi, mutta ennättäessämme juhannuksen viettoon Saariselän Retkeilykeskukseen olikin jo leppoisat juhannukseen sopivat säät tarjolla.
Heikki Yrjänäinen
