Vaelluskertomuksia Saariselän selkosilta

Eräretki 1963 Saariselän selkosille

Olin koulukavereitteni kanssa kaavaillut kesällä 1963 Saariselälle tehtävää vaellusta. Keskikesällä se toteutuikin. Ajokorttia autosta puhumattakaan ei meillä kenelläkään ollut, joten matka pohjoiseen tehtiin yleisillä kulkuneuvoilla. Reitin suunnittelu jäi minun harteilleni, koska olin jo pari kertaa aiemmin ollut matkassa. Liikkeelle lähdimmekin tutusta Kopsusjärven tienhaarasta, jota myöten kuljettiin Kopsusjärvelle sekä Kopsuslammen kämpälle.

 

Kuvassa "Maisa", Ossi ja allekirjoittanut kämpän edustalla

 

Jatkoimme osapuilleen parin vuoden takaisen vaellukseni reittiä. Suomun ruoktulta kuljimme vähän matkaa alavirtaan ja sitten käännyimme Aitaojan varteen. Melko ylhäälle kallioiselle seinämälle pantiin leiri pystyyn.

 

 

Kuva leiripaikaltamme Aitalammen suuntaan.

 

Nykypäivänä ei tulisi mieleenkään koettaa jatkaa tästä samanlaista reittiä kuin vuonna 1963 kuljimme. Nousimme nimittäin itään päin jyrkän rinteen, laskeuduimme saman verran, sitten yli Vintilätunturin melkein korkeimmalta kohdalta, alas Vintiläojan laaksoon, ylös Pikkutuntureille, alas Tuiskukuruun ja noustiin suoraan Tuiskupään "hatulle". Reitti kylläkin on kaikin puolin hieno, mutta nykyään kyky nousta ja laskeutua jatkuvasti vaativia rinteitä on jossain määrin heikentynyt.

 

 

Silloinkin silti kannatti silloin tällöin ottaa lakitasanteilla rennosti.

 

 

Joistakin kuvista näkyy sen aikakauden "trendikkäät" retkeilyasusteet, anorakit. Jalassa oli tällekin päivälle kelvolliset "koripallotossut". Niissä oli paksuhko tukeva pohja ja varsi tuki nilkkaa.

 

Säät suosivat meitä koko vaelluksen ajan ja myös ollessamme Tuiskupään pahdoilla.

 

 

Kuvassa kaverini Ossi, Maisa ja Raija.

 

Itäänpäin jatkettiin ja lopulta saavuttiin Vasanluomapäiden eteläpuolen painanteeseen, josta Luirojärvi ja Sokosti avautuivat eteemme. Tulimme sieltä käsin järven pohjoispäähän ja asettauduimme leiriin mukavalle paikalle järven länsirannalle sen keskivaiheille.

 

 

Luirojärvi

 

 

Seuraavan sivun kuva on leiripaikaltamme. Kannattaa panna merkille koivun oksassa roikkumassa kiikari, jota varsinkin siihen aikaan käytin vaelluksilla ahkerasti, kuin myös tyttöjen mukanaan raahaama ainakin kolmikiloinen transistoriradio. Nuotiopaikalta voi nähdä nykyään kovin harvinaiset oksahaarukat, joiden varaan keitto-orsi pantiin.

 

 

Luirojärven leiripaikan maisemat

 

 

Leirissä olimme tässä muutaman päivän ja kuljimme lähiympäristössä huiputtaen muun muassa Sokostin pohjoislaen ja Joukhaispään. Lähdimme Luirojärveltä pohjoiseen Lupukoiden itäpuolelta, mutta ei aivan nykyisin yleisesti käytettyä reittiä, vaan lännenpää ja taivalsimme Sotavaarajoen vartta länsipuolelta. Sieltä tulo vastaan aikanaan Sotavaarajoen putouksen ja Suomujoki.

 

 

Porttikoskella oli silloinkin ylityspaikka. Kuvasta saattaa päätellä, ettei se ollut aivan nykypäivän veroinen.

 

 

Matka jatkui tästä Lankojärvelle. Porttikosken eikä Lankojärven nykyisiä kämppiä ei siihen aikaan vielä ollut. Leiri pantiin pystyyn Lankojärven keskivaiheille illan hämyssä.

 

 

Lankojärvi

 

 

Lankojärvellä viivyttiin pari yötä. Toiseksi yöpymispaikaksi valittiin Lankojärven lounaispään saari, jossa "Meänteisellä" oli vielä silloin asuinkorsu. Isäntä ei ollut kotosalla, joten Ossi uskaltautui yöpymään "erakon" majassa. Tässä hän aamulla silmät sikkarassa on sieltä kömpimässä. Asumus oli hirsiseinäinen, kaikin puolin siisti ja viihtyisä. Kuten savutorvesta saattaa havaita, siellä oli tulisija. Meänteisellä oli myös kirjallisia harrastuksia. "Kämppäkirjassa" oli mietelmiä, runonpätkiä ja piirroksia.

 

Meänteisen asumus

 

 

Matka jatkui Rautuojan vartta ylävirtaan. Ojan varrella tapasimme yksinkulkijan, vähän vanhemman miehen, joka kertoi olevansa ensimmäisellä vaelluksellaan. Hän oli leiriinsä pystyttänyt laavun, jota hän kertomansa mukaan oli neulonut koko edellisen syksyn ja talven. Melkoinen temppu tätä kirjoitettaessa, sillä hän oli tehnyt sen käsin silmäneulan avulla. Pitkät olivat saumat. Oli siinä ollut pistelemistä.

 

Laavuntekijä työnäytteineen.

 

 

Rautulammelle saakka emme tästä kulkeneet, vaan käännyimme Kutturapäiltä Rautuojaan laskevan puron varteen ja nousimme sieltä ylös tunturiin. Rinne oli siellä melko tasainen ja hyväkulkuinen. Sieltä laskeuduimme Pirttinokan "kupolin" länsipuolelta kohti Luulampia. Tämä alue oli vielä siihen aikaan kovin erämaista. Ei ollut Luulammella kulkemisen jälkiä majasta puhumattakaan. Ei ollut Kiilopään eräkeskusta. Saariselällä oli Kaunispäällä Ylämaja ja alapäässä alamaja, eikä muuta.

 

Niinpä suunnistelin Luulammelta kohti Laanilaa, joka oli silloin vielä alueen "polttopiste". Sieltä aikanaan noustiin Rovaniemen "linjuriin". Matkalla kotiin putoilimme kommelluksesta toiseen, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

 

 

Heikki Yrjänäinen