keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Voihan tykkylumi

Tämä kulunut talvi on ollut Saariselällä varsinainen tykkylumitalvi. En edes muista milloin viimeksi tykkylunta olisi ollut näin paljon, ja että tykkylumikausi olisi kestänyt näin kauan.

Saariselän lumista maisemaa 4.2.2015


Ilmatieteenlaitos osaa kertoa tykkylumen syntymisestä seuraavaa:

Tykyn syntymiseksi vaaditaan:
  1. Suuri määrä ilmassa olevaa kosteutta, yleensä sumua ja sumupilveä, joka ulottuu ylempänä maastossa olevaan puustoon ja
  2. fysikaalinen tarttumismekanismi, joka kiinnittää veden puustoon.

Ilmeisesti olosuhteet tykyn syntymiseen ovat olleet tänä vuonna jotenkin optimaaliset, sillä tykkylunta on todentotta ollut. Luonnonlumi tuli Saariselälle loka-marraskuussa, ja siitä asti lunta on puihin kertynyt. Vaikka välillä on ollut lauhempia päiviä ja tuullutkin on oikein urakalla, ei lumi ole pudonnut puista missään vaiheessa.

Tänä talvena puilla on ollut painava lumitaakka kannettavaksi!

Tykkylunta on ollut meillä ja ilmeisesti muuallakin Pohjois-Lapissa sen verran paljon, että se sai jo huomiota valtakunnallisessa uutislähetyksessäkin joku aika sitten. Muistan meteorologin todenneen, että Lappiin sataa lähipäivinäkin lisää tykkylunta. Lausahdus nauratti minua silloin ja naurattaa edelleen.

Minkähänlainen on se tykkylumisade? Olen kuullut sanottavat, että sataa rakeita, lumihiutaleita, nuoskalunta, vitilunta, jalkarättiä, räntää jne.. Mutta että tykkylunta?!? Millainen lumisade se sellainen sitten on? Jos kyseessä on kiinteä jopa jäinen, ison miehen sylin kokoinen lumiköntti, niin sen sateen aikaan en haluaisi olla ulkona.. :)

Kulkijoille ja etenkin ulkomaalaisille turisteillehan tykkylumi on mahtava asia, koska se saa maiseman näyttämään satumaisen kauniilta. Toisaalta puiden alla liikkuessa kannattaa olla varuillaankin, sillä yhden ison puun lumitaakka on helposti satoja jollei jopa tuhansia kiloja painava. Sitä lumikasaa ei olisi kiva saada niskaansa..

Saariselän talven ihmemaa

Maisemasta näkee jo, että painava lumi tekee myös tuhojaan metsässä. Ohuemmat koivut ja männyt ovat taipuneet lumen painosta aivan maata vasten. Isommista puista on pudonnut jättimäisiä oksia, ja monista kynttiläkuusista on katkennut latvat. Onpa kokonaisia puita kaatunut tai katkennutkin lumen painosta.

Pienille eläimille maata vasten makaavat oksat ja puiden rungot ovat tarjonneet suojaa ja pesäkoloja. Maata vasten makaavien puiden välillä kulkee metsäkanalintujen, jänisten, oravien ja lumikoiden jälkiä. Mahtaa niillä olla hieno labyrintti, jossa lepäillä ja ruokailla!

Kevät ja kesä vasta näyttää millaisia tuhoja tykkylumi on puustoon saanut aikaan. Jo nyt osaa sanoa, että paljon puita on katkennut, mutta osa vaurioituneista puistakin varmasti jatkaa kasvuaan kesällä. Kyllä luonto korjaa.. :)

Joillekin puille taakka on käynyt liian painavaksi talven mittaan

Itse olen kyllä nauttinut tästä kaamoksen ja tykkylumen ajasta. Kaamoksen pastellinsävyinen väriloisto, revontulet ja kuun valo ovat maalanneet postikorttimaiseman mielettömän kauniiksi! Nyt kaamos on jo ohi, ja aurinko nousee jälleen. Toivottavasti lumi pysyy puissa vielä pitkään, sillä odotan jo aurinkoisia kevätpäiviä, jolloin tunturit ja metsät ovat ehkä kauneimmillaan!

Kevättä kohti mennään!


Tiina

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Tietoa tykkylumesta - Ilmatieteenlaitos
Ilmatieteenlaitoksen sääennuste Saariselälle
Forecan sääennuste Saariselälle
Vapaata majoitus Saariselällä
Saariselän latutilanne
Reaaliaikainen latutilapalvelu
Vinkkejä retkeilyyn Saariselällä

1 kommentti:

  1. Heikki Yrjänäinen6. helmikuuta 2015 klo 10.01

    Ei tämä tykky nyt aivan ainutlaatuista ole ja sehän kestää vielä viikkoja ellei tule kunnon länsimyrskyä. Saariselän lumitilanne retkeilijän kannalta on kovin lupaava. On ollut sopivia pieniä suojiakin, joten suksittelija ei latujen ulkopuolellakaan mene aivan maahan saakka nytkään. Olosuhteet ovat hyvät keväisille "vaeltajahangille". Tiinan kuvat ovat upeita.

    VastaaPoista