Värikkäitä kuvia pyydystämässä

Vaellustarinoita Saariselän selkosilta

 

Syyskuun ensimmäisellä puolikkaalla 2014 tein poikani Jukan kanssa lyhyehkön kuuden päivän vaelluksen Saariselällä. Liikkeelle lähdimme Aittajärveltä, jonka "parkkipaikalla" laskimme ruskasesongin innoittamien vaeltajien autoja 25 kappaletta. Säät olivat heti alkuun poutaiset ja aurinkoisetkin, mutta ilmassa oli runsaasti verihöyryä, joka pehmensi maiseman ääriviivoja ja heikensi näkyvyyttä kauemmaksi. Näin meni neljä ensimmäistä päivää. Alakuvassa näkyykin tämä tilanne ensimmäisenä aamuna Suomujoella Kotajärven ja Suomujärven salmesta otetusta otoksesta.

 

 

 

Poikani kokeili uuttaa kameraansa, josta oheiset kuvat ovatkin peräisin. Maisemakuvia heikensi tämä säätila, eivätkä syksyn värit päässeet oikeuksiinsa. Lähikuvissa silti jälki oli kohtuullista, kuten tässä Maalpurinojan putouksilla otetussa kuvassa. Kalliopeitteen sammaleeseen on jo ilmestynyt upeaa väriä.

 

 

 

Säätyyppi muuttui viidennen kulkupäivän vastaisena yönä. Kosteus pyyhkiytyi pois ja ilma kirkastui. Olimme yöpyneet Hammaskurun autiotuvan lähettyvillä ja tarkoitusemme oli jatkaa siitä Muorravaarakan ruoktulle sek Pirunportin kautta Ukselmakuruun. Alakuvassa olemme nousemassa Keinopään ja Pirttikalliovaaran välistä painannetta kohti ja katselemme tulosuuntaamme. Taustalla kohoaa Vuomapää.

 

 

 

Sitten mentiin Anterijoen latvalaakson kautta kohti Akanhärkäkurua.

 

 

 

 

Akanhärkäkurusta on hyvä näkymä Ukselman ja Sollanpään selänteelle.

 

 

 

 

Laskeuduimme sitten Muorravaarakan laakson eteläpäähän ja pysähdyimme hetkeksi jokivarressa olevalle tulipaikalle nauttimaan välipalaa.

 

 

 

Matka eteni joutuin Muorravaarakan ruoktun autiotuvan kautta kohti Ukselman rinteitä ja Pirunporttia.

 

 

 

Pirunportin länsipuolella avautui Ukselmakuru, jossa ilta-aurinko alkoi kultaamaan rinteitä.

 

 

 

 

 

Tultuamme Ukselmakurun suulle oli ilta jo pitkällä. Taivas enteili kylmää yötä ja aamulla olikin teltta jäähileessä. Saapastellessamme parin kilometrin päähän Sarviojan kämpälle, oli maa vielä huurteessa.

 

 

 

 

Kiipesimme Sudenpesän takaa Kaarnepäälle. Tulosuunnassamme oli kullanhohdetta ja vähän purppuraakin.

 

 

 

 

Jatkoimme Kaarnepään yli kohti Maantiekurua ja Aittajärveä. Kaarnepään laella edessä levisivät kulkusuunnassamme tuntureiden siniset laineet. Pian olimme Aittajärvellä. "Saalista" oli kertynyt. Jukalla oli kamerassaan yli 600 otosta ja minulla 35 minuutin videopäiväkirja.

 

 

 

Jälleen yksi onnistunut vaellus oli takanapäin. Kuvamateriaalin lisäksi kertyi niin fyysistä kuin henkistäkin pääomaa.

 

 

Heikki Yrjänäinen

 

 

Vaelluskertomuksia Saariselän selkosilta

Maailman paras paikka

 

Saariselältä löytyy melkeinpä jokaiselle joku suosikkipaikka. Jollekin yksittäinen alue nousee pysyvästi ylitse muiden. Vanhemmat kulkijat muistavat varmaan helsinkiläisen Tauno Perttulan, alueen ikiliikkujan, joka vuosikymmenestä toiseen suuntasi kulkunsa Saariselälle. Vuosittain hänen puumerkkinsä oli luettavissa Raappanan kammilta ja erityisesti Hammaskodan kämppäkirjalta.

 

Hän istuskeli kesäkuun alussa 1998 Anterinmukan terassilla, kun videoin siinä vieressä näkymiä. Hän kysäisi onko minulla jotakin erityistä suosikkipaikkaa jossakin Saariselän alueella. Mietin kysymystä ja totesin, etten voi sillä tavalla mitään yksilöidä, mutta useat paikat Vongoivan alueella ovat mieleeni ja Jaurun varsi on kiehtova.

 

Hän myönteli, että niin kyllä hänenkin mielestään, mutta yksi on ylitse muiden ja se on Hammaskota ja sen lähiympäristö. "Se on aivan ihana paikka", korosti hän vielä.

 

 

Kuvassa Hammaskota vanhassa kuosissaan vuonna 1994.

 

Perttula siirtyi taivaallisille vaellusreiteille vähän vuosituhannen vaihteen jälkeen, ja Hammaskota myöhemmin poltettiin, koska senkin aika oli tullut täyteen. Vuoden 2013 syksyllä avattiin siellä uusi kota kulkijoiden käyttöön. Saapa nähdä kiintyykö joku siihen kuten Perttula vanhaan kammiin.

 

Tauno Perttula oli sinnikäs kulkija. Muistaakseni vuoden 1995 kevät oli vähän myöhässä. Ajellessani vaelluskaverini Antin kanssa kohti Saariselkää kesäkuun alkupäivinä, oli tunturialueella nähtävissä huolestuttavasti lunta. Ohitettuamme Kaunispään lumet nopeasti hävisivät ja kääntyessämme Kuutusjärven tielle alue vaikutti lumettomalta. Sulamisvedet olivat kuitenkin katkaisseet tien, joten jouduimme kääntymään ja ajamaan Raja-Jooseppiin.

 

Kulku sieltä etelään päin onnistui mukavasti jalkamiehiltä. Metsässä harvakseltaan näkyi pieniä lumipälviä ja Kiertämät olivat jäässä, mutta pohja oli kulkukelpoista.

 

Kun tulimme sitten Anterin laakson reunalle, oli kuin olisimme astuneet eri vuodenaikaan. Anterissa oli täysi talvi. Lunta oli aivan rikkumaton pinta ja paksusti. Kaiken lisäksi se upotti. Jotenkin keinottelimme Rajavartioasemalle ja sen ampumaradan taulukopille, jonka lattialle heitimme makuupussimme ja yövyimme siinä.

 

Päätimme aamulla yrittää Anterinmukkaan. Joki oli avoin ja se oli sulattanut reunastaan puolen metrin levyisen paljaan maakaistaleen, jota myöten joten kuten päästiin etenemään. Siinä saattoi arvioida, että lumen paksuus oli keskimäärin hyvinkin vielä puolisen metriä. Anterinmukassa oli kuin lauma surevia hautajaisvieraita. Muutama vaeltaja oli miettimässä mitä tehdä. Kuulimme, että Tauno Perttula oli lähtenyt yrittämään "maantietä" myöten länteen. Sinne päätimme Antinkin kanssa jatkaa ja ainakin koettaa Hammaskuruun saakka.

 

Viiden kilometrin päässä Anterin tulipaikalla Perttula istuskelikin. Siinä oli aurinko sulattanut pienen pälven. Hän kertoi odottelevansa, että lumi vähän laskisi ja koettaisi sitten Akanhärkäkurun kautta päästä Muorravaarakkaan. Aikaa Tauno kulutteli matemaattisella probleemalla, kuten matikanopettajalle hyvin sopi. Hän oli mitannut kohdalla Anterinjoen lähinnä olevan uoman leveyden ja keskisyvyyden ja mitannut siihen parinkymmenen metrin pätkän. Yläjuoksun puolelle hän asetti puupalasen ja otti kellolla aikaa mitaten virtaamaa sekä laski, montako kuutiota vettä tunnissa siinä huilaa kohti Venäjää. Hän kertoi tulleensa myös Kiertämäjärven kautta ja kulku oli ollut vaikeaa. Vedenjakajan ylityksen jälkeen hän oli aika-ajoin vedellyt rinkkaakin perässään luisutellen sitä sadesuojan päällä.

 

Pienen tauon jälkeen jatkoimme Antin kanssa matkaa ja melkoisen aherruksen jälkeen tavoitimme Hammaskurun. Lunta oli siellä suunnalla huomattavasti Anteria enemmän. Keinopäästä selvisimme kulkemalla sen ylärinteillä ja kämpälle pääsimme Repojoen latvapuron pohjaa kävellen. Vettä oli siinä vain 10-15 senttiä, kun sulaminen ei vielä ollut alkanut. Hammaskurun kämpän kohdalla lunta oli niin mahdottomasti, että jalat eivät riittäneet, mutta kämpälle runnottiin ja aikanaan jouduttiin palaamaan samaa suuntaa takaisin.

 

Selvisikö Tauno Muorravaarakkaan vai ei, sitä en tullut tietämään, mutta todennäköisesti. Hän oli hyvin kilpailuhenkinen. Kun hän oli päättänyt jotakin, niin sinnikkäästi hän yritti. Eräs "etappi" oli sadan vaelluksen raja. Melkein hän sen saavutti. Viimeisenä vaellusvuotenaan hän teki peräti neljä vaellusta. Tietämäni mukaan hän sai valmiiksi myös pienoismallin Hammaskodasta, "maailman parhaasta paikasta".

 

Heikki Yrjänäinen

 

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Urho Kekkosen kansallispuisto

UK-puiston tuvat

Hammaskota

Treklife-reitit

Vapaata majoitusta Saariselällä