Värikkäitä kuvia pyydystämässä

Vaellustarinoita Saariselän selkosilta

 

Syyskuun ensimmäisellä puolikkaalla 2014 tein poikani Jukan kanssa lyhyehkön kuuden päivän vaelluksen Saariselällä. Liikkeelle lähdimme Aittajärveltä, jonka "parkkipaikalla" laskimme ruskasesongin innoittamien vaeltajien autoja 25 kappaletta. Säät olivat heti alkuun poutaiset ja aurinkoisetkin, mutta ilmassa oli runsaasti verihöyryä, joka pehmensi maiseman ääriviivoja ja heikensi näkyvyyttä kauemmaksi. Näin meni neljä ensimmäistä päivää. Alakuvassa näkyykin tämä tilanne ensimmäisenä aamuna Suomujoella Kotajärven ja Suomujärven salmesta otetusta otoksesta.

 

 

 

Poikani kokeili uuttaa kameraansa, josta oheiset kuvat ovatkin peräisin. Maisemakuvia heikensi tämä säätila, eivätkä syksyn värit päässeet oikeuksiinsa. Lähikuvissa silti jälki oli kohtuullista, kuten tässä Maalpurinojan putouksilla otetussa kuvassa. Kalliopeitteen sammaleeseen on jo ilmestynyt upeaa väriä.

 

 

 

Säätyyppi muuttui viidennen kulkupäivän vastaisena yönä. Kosteus pyyhkiytyi pois ja ilma kirkastui. Olimme yöpyneet Hammaskurun autiotuvan lähettyvillä ja tarkoitusemme oli jatkaa siitä Muorravaarakan ruoktulle sek Pirunportin kautta Ukselmakuruun. Alakuvassa olemme nousemassa Keinopään ja Pirttikalliovaaran välistä painannetta kohti ja katselemme tulosuuntaamme. Taustalla kohoaa Vuomapää.

 

 

 

Sitten mentiin Anterijoen latvalaakson kautta kohti Akanhärkäkurua.

 

 

 

 

Akanhärkäkurusta on hyvä näkymä Ukselman ja Sollanpään selänteelle.

 

 

 

 

Laskeuduimme sitten Muorravaarakan laakson eteläpäähän ja pysähdyimme hetkeksi jokivarressa olevalle tulipaikalle nauttimaan välipalaa.

 

 

 

Matka eteni joutuin Muorravaarakan ruoktun autiotuvan kautta kohti Ukselman rinteitä ja Pirunporttia.

 

 

 

Pirunportin länsipuolella avautui Ukselmakuru, jossa ilta-aurinko alkoi kultaamaan rinteitä.

 

 

 

 

 

Tultuamme Ukselmakurun suulle oli ilta jo pitkällä. Taivas enteili kylmää yötä ja aamulla olikin teltta jäähileessä. Saapastellessamme parin kilometrin päähän Sarviojan kämpälle, oli maa vielä huurteessa.

 

 

 

 

Kiipesimme Sudenpesän takaa Kaarnepäälle. Tulosuunnassamme oli kullanhohdetta ja vähän purppuraakin.

 

 

 

 

Jatkoimme Kaarnepään yli kohti Maantiekurua ja Aittajärveä. Kaarnepään laella edessä levisivät kulkusuunnassamme tuntureiden siniset laineet. Pian olimme Aittajärvellä. "Saalista" oli kertynyt. Jukalla oli kamerassaan yli 600 otosta ja minulla 35 minuutin videopäiväkirja.

 

 

 

Jälleen yksi onnistunut vaellus oli takanapäin. Kuvamateriaalin lisäksi kertyi niin fyysistä kuin henkistäkin pääomaa.

 

 

Heikki Yrjänäinen

 

 

Ekokultaa Saariselältä

Nykyisen Saariselän matkailukaupungin retkeilyalueet olivat aikoinaan kolttasaamelaisten metsästysmaita ja inarinsaamelaisten poronhoitoaluetta. Inarilaiset ajoivat porojaan Inarinmaan ja Sompion muinaisella rajalla Kiilopään, Giloaivin, poroerotuspaikoilla.
Lapin monet kultapurot olivat jo ennen 1800-luvun kultaryntäystä saamelaissukujen ja porokylien, eli siitojen, tiedossa. Kulta ei jäänyt piiloon saamelaisiltakaan heidän laajan maasto- ja luontotuntemuksensa ansiosta. Ketäpä ei kiinnostaisi noukkia talteen painavaa kullankeltaista metallia? Omilta kultapaikoilta haettiin ja kaivettiin kultahippuja esiin enimmäkseen Ruijaan suuntautunutta kaupankäyntiä varten. Arktinen kansa arvosti enemmän hopeaa, joka onkin pitkää kaamosaikaa valaisevan kuun symbolinen metalli.
Aktiebolaget Prospector raivasi ja rakensi Sodankylän Könkäältä Laanilaan ensimmäisen kärrytien vuonna 1902. Yhtiön päämaja pajoineen rakennettiin Laaniojan varrelle.

Oy Prospektor Ab:n pääkonttori Laanilassa (J. H. Saarinen & all, GTK vanhat kuvat, 1902-1903)

Kaivosyhtiö etsi erilaisia mineraaleja alueelta, ei vain kultaa. Prospectorin vuori-insinööri ja kaivospäällikkö Emil Sarlin ihastui poroihin ja poroajeluun. Poroajot olivatkin talvisin vapaa-ajan ohjelmaa malminetsinnän yhteydessä. Emil kirjoitti ehkä ensimmäisen Suomen suurruhtinaskunnassa julkaistun ruotsinkielisen poronhoito-oppaan. Kaivosyhtiön toiminta loppui jo viiden vuoden kuluttua. Päämajasta tuli myöhemmin Laanilan keskikievari, nykyisen Saariselän ensimmäinen matkailuyritys. Tällä hetkellä kestikievari toimii ravintolana.
Lapin Kulta on niin sanottua veretöntä kultaa, eli alkuperäisväestöä tai kullankaivajia ei ole tapettu kullanhimon vuoksi. Viime vuosien aikana Saariselälle on matkustanut juuri tästä edellä mainitusta syystä useita amerikkalaisia isoisiä ostamaan veretöntä kultaa omien lastenlastensa vihkisormuksiin. Keski-Euroopassa tai maailmalla ei kukaan voi taata, että kultaseoksissa ei olisi seostettuna mukana esimerkiksi inkojen ryöstettyä kultaa.
Eettisten arvojen merkitys on kasvanut myös kultakaupassa, erityisesti tiedostavien kuluttajien ansiosta. Luonnonsuojelun näkökulmia ja ekologisesti kestäviä ratkaisuja toteutetaan kaivostoiminnassa uusin keinoin. Ihmiset ovat kiinnostuneita verettömän kullan lisäksi ekokullasta, jonka kaivamiseen ei ole käytetty maansiirtokoneita tai muuta raskasta kalustoa. Vain lapiolla kaivettu kulta täyttää ekokullan kriteerit.




Ekokullankaivuuta Sateenkaarenpään valtauksella. Aluksi maa-aines lapioidaan sankkoihin.



Ekokullankaivuuta Sateenkaarenpään valtauksella.

Saariselällä voi kaivaa edelleenkin kultaa Laaniojan varrella esimerkiksi Sateenkaarenpään valtauksella. Valtauksen isäntä perehdyttää asiakkaansa Laanilan ja Lapin kullan historiaan ja tietenkin ekokullan salaisuuksiin

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Lisää artikkeleita Lapin kullasta
Lisätietoa Sateenkaarenpään valtauksen kultaretkistä


Salli Konttinen

Hammastunturi ja vuoden pimein päivä

Vuoden pimein päivä erämaassa vaikuttaa ulkona tehtävien aktiviteettien kannalta huonolta idealta. Pimeässä harrastaminen kun on tyypillisesti jätetty niille, joiden on pakko tehdä touhujaan öiseen aikaan, eikä pimeään metsään ole helppo löytää vapaaehtoisia menijöitä. Pimeä ei kuitenkaan ole este, eikä edes hidaste erämaassa liikkumiselle kun tukitoimet ja varusteet ovat kunnossa. Alueen tuntevan oppaan avustuksella pääsimme yhdessä Simo Vilhusen ja Jaakko Postin kanssa todistamaan mielestäni revontulet mennen tullen hakkaavaa valoilmiötä Hammastunturin huipulta talvipäivän seisauksen aikaan.

Kuvat: Jaakko Posti / Teksti: Antte Lauhamaa / Kuvatekstit: Simo Vilhunen

Tämän hetken Hammastunturilla olisi toivonut jatkuvan ja jatkuvan. Talvipäivän seisauksena reippaasti napapiirin pohjoispuolella täytyy olla kiitollinen pienestäkin valon kajastuksesta. Siellä se on, jossain etelässä, pohtivat miehet. Onneksi on valokuvia, joihin hetken voi vangita!

Hammastunturi sijaitsee noin neljäkymmentä kilometriä Ivalosta länteen, tiettömän taipaleen päässä. Tunturin huippu on 531 metriä korkea, joka ainakin telemark-hiihtäjän mielessä herättää lupailuja siitä, että siellä pystyisi myös laskemaan. Liikkuminen alueella vuoden pimeimpään aikaan neljänkymmenen kilometrin lähestymisen kera kuulosti alun perin siltä, että reissuun saisi varata aikaa muutaman viikon verran. Loistava reissu kuitenkin onnistui viikonlopussa, kun saimme lähestymisen järjestymään moottorikelkoilla ja oppaaksi alueen kuin omat taskunsa tuntevan Niilo Huhtamellan ja Antti Kanervan.

Hammastunturin erämaa-alueella on ihmisen toimintojen värittämä historia, josta kertomuksia riittää muutaman vuosisadan ajalle. Täällä on asunut niitä kuuluisia Repo-Aslakkeja ja Hammas-Jouneja, joiden tarinat ovat jääneet tämän perän ihmisten kertomuksiin.

Hammastunturin Erämaan läpi kulkee moottorikelkkaura Ivalosta Inariin. Uran varrella pääsee ihastelemaan järviä, vaaroja ja komeaa vanhaa metsää. Alueella on pitkään harjoitettu poronhoitoa. Näissä metsissä ja näillä tuntureilla näkee merkkejä entisajan ja nykypäivän poroelinkeinosta – sekä tietenkin itse poroja, mutta myös poroja saalistavien petojen jälkiä. 

Erämaa on karu mutta rehellinen kasvattaja ja pärjätäkseen täällä on opittava elämään luonnon ehdoilla. Niilon toimista huokuu varmuus ja samaan aikaan hiljainen kunnioitus ympäristöä kohtaan, eikä siihen tarvita korulauseita tai elostelua. "Kattokaapa pojat, tuossa on kahen ilveksen jäljet vierekkäin" - mies toteaa, kun on pysäyttänyt kelkkansa. Enpä olisi itse ilveksen jäljiksi tunnistanut. Niilo kertoo petolukujen nousseen muutaman viime vuoden aikana reippaasti, ja tämän vaikutuksesta poronhoitoon. Iltayön tunteina saavumme Hammasjärvelle.

Retkikunta perillä Hammasjärvellä, yön silmässä. Kaupunkilaisena pelkästään kaukana erämaassa oleminen tuntuu valloittavalta ja etuoikeutetulta. Tämä on poromiesten maailmaa, jossa meillä on kunnia olla vieraina.

Päivän lähes valoisin hetki. Antte ja Simo lukevat karttaa ja miettivät lähestymisreittiä taustalla siintävän Hammastunturin huipulle. Tupa sijaitsee vanhalla poroerotuspaikalla, jossa menneinä vuosikymmeninä saattoi erotuksessa juosta kymmentuhatpäinen porotokka.

Lauantai-aamun hämärä avautuu hieman tukkoisena. Lähestyessämme Hammastunturia huomaamme kuitenkin kelin olevan siellä kohtuullisen selkeä. Pysähdymme Hammastunturin juurella sijaitsevalle porokämpälle tauolle ja suunnittelemme huipulla käyntiä. Ahkioiden narut kaipaavat säätöä ja pääsemme jatkamaan matkaa.

"Valon piirtämä maisema on yksi kauneimmista, mitä olen milloinkaan nähnyt. Pojat taitavat olla samaa mieltä, koska sanailun sijasta kuuluu enää kameran sulkimen läiskettä."

Hammastunturi on kerrotun mukaan saanut nimensä muodostaan. Yritän ylöspäin hiihtäessä nähdä hampaan muotoa tunturissa. Samalla olemme ehtineet jo huipun tuntumaan, jonne pääsemme vuoden pimeimpänä päivänä puolen päivän tienoilla. Samaan aikaan etelässä taivas selkenee ja auringon kajo valaisee taivaanrannan punertavana tehden varjoja tuulen piirtämään lumeen. Valon piirtämä maisema on yksi kauneimmista, mitä olen milloinkaan nähnyt. Pojat taitavat olla samaa mieltä, koska sanailun sijasta kuuluu enää kameran sulkimen läiskettä.

Antte Lauhamaa hiihtää kohti erästä laajan Hammastunturin huipuista. Etelästä kajastava valo ja repeilevät pilvet saavat jalkoihin lisää liikettä. Ei malttaisi odottaa, millainen maisema huipulta aukeaa.

Tähän näkymään sanat yksinkertaisesti loppuivat. 

Pitkän linjan telemark-hiihtäjä Antte Lauhamaa sai kruunauksen reissulleen päästessään täräyttämään muutaman käännöksen otsalamppunsa valossa, auringon kajon hiipuessa kaamoksen pimeyden tieltä. Monella mantereella hiihtänyt mies oli vakuuttunut, että kyseessä on uniikki kuva. Hammastunturin syrjäinen sijainti ja haastava ajankohta, yhdistettynä täydelliseen valoon tekevät kuvasta eeppisen.

Hammastunturin itäpuolella on jyrkkyyttä sen verran, että pääsen tekemään suunnittelemani käännökset auringon mennessä mailleen. Turhaan en siis telemark-suksiani matkaan ottanut. Alemmaksi jättämillemme ahkioille päästyämme on jo säkkipimeää.

Niilo ja Antti ovat kokemassa verkkoja, kun palaamme takaisin. Kitsaudesta ei Hammasjärveä voi moittia, koska siikaa riittää kotiin viemisiksikin. Niilon tekemä lihakeitto ja lämmin sauna kruunaavat tähän mennessä jo täydellisen päivän.

Hammasjärven jään alla kuhisee siikaa, jonka vuoksi taimenelle ja hauelle riittää ravintoa. Niilon työskentely antoi perspektiiviä luonnosta vieraantumaan päässeelle kaupunkilaiselle. Jos joku on lähiruokaa, niin tämä!

Sauna erämaassa. Unohtumattomat löylyt tiettömien taipalten takana.

Seuraavan päivän valjetessa katsastamme Hammasjärven ympäristöä lumikenkien avustuksella. Rantapusikoissa näkyy runsaasti eläinten jättämiä jälkiä ja metsästäjänä voin ilokseni todeta, että ainakin osa riekoista vaikuttaisi palanneen takaisin. Nokipannukahvien jälkeen on aika pakata kelkat ja lähteä kohti Ivaloa.

Raskaan viikonlopun jälkeen itsensä huoltaminen tuntuu hyvältä ajatukselta ja päätämme syödä ja saunoa Laanilan kievarissa. Asialleen omistautuvat ihmiset saavat hyviä asioita aikaan ja voimme todeta Laanilan kievarin kokin kuuluvan tähän luokkaan. Ruoka on erinomaista. Sauna, paljuineen ja avantoineen avaa reissun jäljiltä tukkoisen selän, eikä unta tarvitse tämän jälkeen enää odotella.

Myöhemmin voin todeta, että vaikka olen Lapista kotoisin, tarjoaa Lapin luonto uudelleen ja uudelleen sellaisia elämyksiä, joita en missään muualla voisi kokea. Hammastunturin metsäinen erämaa on ainutlaatuinen arktisine tuntureineen ja taigametsineen. Retki tuntui kuin tutkimusmatkalta minulle, joka olen tottunut Länsi-Lapin puuttomiin tuntureihin sekä Norjan ja Ruotsin suuriin vuoriin. Niilon ja Antin kertomat tarinat alueen maastosta ovat herättäneet mielenkiinnon palata takaisin samoille selkosille.

Kirjoittaja on pitkän linjan telemark-hiihtäjä, jonka juuret ovat syvällä pohjoisessa Lapissa.
Anten tekemisiin voi tutustua osoitteessa anttelauhamaa.com/. 
Lisää Jaakko Postin kuvia löydät puolestaan osoitteesta jaakkoposti.com/

Haluatko astua erämaahan? Kokoa retkikuntasi ja suuntaa osoitteeseen saariselka.com/treklife/

Simo (vas) ja Antte Hammasjärven jäällä. Harmaa kelikään ei hymyä hyydytä!

Reissun toinen kruunaus: illallinen Laanilan kievarissa. Lähialueiden raaka-aineista intohimolla ja ajatuksella tehty herkullinen ruoka hurmasi retkikunnan. 

Reissussa rasittunut kroppa pehmenee paljussa. Menneet hetket kerrataan vielä yhdessä. Naurulta on hankala välttyä.

Alkutalvesta vesistöt ovat virtapaikoista usein auki, mikä kannattaa huomioida reitin suunnittelussa. Kaunis Kirakkajoki on taimenen kutualuetta, ja siten täysin rauhoitettu kalastukselta. 

Tässä sitä ollaan. Näkymä hammastunturin ylätasanteelle. Tunturissa näkyi porotokkia ruokailemassa.

Hammasjärven erämaassa on paljon komeaa, vanhaa metsää. 

Simo ja Antte nousevat ahkioiden kanssa avotunturiin. Taustalla Hammasjärvi ympäröivine vaaroineen.

99 pohjoista helmeä - osa 1

99 pohjoista helmeä on Saariselkä Treklifen uusi juttusarja, jossa 11 eri kirjoittajaa jakaa yhdeksän omaa helmeään blogin lukijoille. Helmet voivat olla paikkoja, ihmisiä, aktiviteetteja, tapahtumia tai mitä tahansa kokemisen ja näkemisen arvoista Saariselällä ja Pohjois-Lapissa. Juttusarjan lopuksi kasassa pitäisi olla siis 99 pohjoista helmeä. Osaatteko muuten arvata mihin luku 99 viittaa? :)

Tiinan yhdeksän helmeä

 

Saariselkä ja Pohjois-Lappi on kotiseutuani. Olen asunut täällä lähes koko elämäni ja vuosien mittaan olen juurtunut tänne. Tämän vuoksi täkäläiset paikat, ihmiset ja ilmiöt ovat minulle tuttuja vuosien takaa. Senpä vuoksi yhdeksän helmen valitseminen kaikkien helmien juttujen joukosta oli hankalaa.

1. Saariselän ladut

 

Hiihtäjänä ensimmäinen valitsemani helmi on luonnollisestikin Saariselän alueen ladut. Saariselällä hiihdetään lokakuusta toukokuuhun, ja Saariselän 200 kilometrin laajuinen latuverkosto tarjoaa hiihtäjälle haasteita hänen tasostaan ja tavoitteestaan riippumatta. Saariselän ensilumen latu avataan säilölumella jo lokakuun alussa ja pakkasten myötä latua pidennetään tykkilumella. Luonnonlumen sadettua maahan ladut vievät hiihtäjän ympäröiville tuntureille ja metsämaille. Ladut huolletaan talven jokaisena päivänä, minkä vuoksi ne ovat aina priimakunnossa!

2. Iso Inari (Inarinjärvi)

 

Inarinjärvi on Suomen kolmanneksi suurin järvi. Iso Inari on erämainen järvi, jonka tuhannet saaret ja suuret, tuuliset selät luovat aivan omanlaisensa lumoavan kokonaisuuden. Inarinjärvi tarjoaa mahdollisuudet kaikenlaiseen harrastamiseen: kalastamiseen, veneilyyn, melomiseen ja talvella moottorikelkkailuun ja hiihtämiseen. Inarin kirkonkylän läheisyydessä sijaitsevat saamelaisten ikiaikainen uhripaikka Ukonsaari sekä hautuumaasaaret.

Kuva kopioitu Metsähallituksen luontoon.fi palvelusta, josta löydät lisätietoja alueen retkeily- ja yöpymismahdollisuuksista.

3. Otsamo-tunturi

 

Otsamo-tunturi on Inarin kirkonkylän lähin tunturi. Otsamon huipulla on pieni palovartijan tupa ja näkötorni, josta aukeaa näkymät alas Inarin kylälle, itään Inarinjärvelle, länteen kohti Hammastunturin erämaata ja Lemmenjoen kansallispuistoa sekä pohjoiseen kohti Muotkatunturin erämaa-aluetta. Kirkkaalla säällä näkymä tunturin huipulta on uskomattoman kaunis, ja sumuisina päivinä tunturin huippu kietoutuu valkoiseen usvaan. Kylältä tunturiin johtaa pieni kinttupolku, jonka toinen pää jatkuu Riutulan Rovajärven savottakämpälle. Talvisin tunturin huipulle johtaa kelkalla ajettu erämaalatu.

4. Kaamosjazz

 

Marraskuun lopussa järjestettävä Kaamosjazz-tapahtuma tuo Saariselälle maailman parhaita jazz-muusikoita, ja vuosi toisensa jälkeen "jazzeille" matkustavia musiikin ystäviä. Luminen maisema, paukkuva pakkanen ja sininen kaamos yhdessä svengaavan musiikin kanssa luovat unohtumattoman hienon kokemuksen. Omat muistoni Kaamosjazzeilta alkavat lavan takaa, Inari Swing Bandin saksofonistina, minkä jälkeen olen nauttinut jazzeista yleisön joukosta. Hieno tapahtuma, jolla on toivottavasti edessään vielä pitkä tulevaisuus!

5. Saariselkä MTB Weekend

 

Jos Kaamosjazz edustaa Saariselän vanhoja ja perinteisiä tapahtumia, on Saariselkä MTB Weekend uudempi juttu. Saariselkä MTB on maastopyöräilytapahtuma, joka järjestettiin syyskesällä 2013 kolmatta kertaa. Tapahtuma on tarkoitettu kaiken tasoisille pyöräilyn harrastajille, ja tapahtuman reitit vievät pyöräilijät Saariselän avariin tunturimaisemiin ja metsämaille. Tapahtuman lämminhenkinen tunnelma ja upeat maisemat jäävät mieleen tapahtuman jälkeen.

Saariselkä MTB maratonin osallistujia Kaunispään nousussa.

6. Ivalojoen hiekkarannat

 

Ivalojoki luikertelee leveänä ja matalana läpi Inarin kunnan. Hiljakselleen mutkittelevan joen rantoja reunustaa leveät ja matalat hienohiekkaiset hiekkarannat. Keskellä Ivalon kylää Ivalojoen sillan kupeessa sijaitsee Ivalon kylän uimaranta, joka on hieno ja helposti tavoitettava esimerkki Ivalojoen hiekkarannoista. Jos kaipaat rauhallisempaa rantaa, löytää veneen tai kanootin avulla liikkuja joen varresta hienoja rantoja, joilla voi pulikoida täysin omassa rauhassaan. Näillä leveysasteilla saattaa vesin tosin olla pitkälle kesään "aika vilpoista", joten alkukesän uimareissut saattavat olla varsin pikaisia. :)

7. Pielpajärven erämaakirkko

 

Pielpajärven erämaakirkko on minulle tuttu jo ihan pikkutytöstä koulun päiväretkiltä. 1700-luvun lopulla rakennettu puinen kirkko on meille Inarin lapsille tuttu myös erilaisten karmivien kummitusjuttujen muodossa. Narisevat lattialaudat ja pimeät nurkat saavat pienen ihmisen mielikuvituksen laukkaamaan. Tämä kamalan kaunis ja ihanan pelottava paikka on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Kokeileppa muuten istua kirkon penkeille; penkkien mitoitus vaikuttaa olevan melko pienikokoisille ihmisille tehty!

Kuva kopioitu Metsähallituksen luontoon.fi palvelusta, josta löydät lisätietoja kirkon historiasta sekä kirkolle johtavista reiteistä.

8. Kaunispää-tunturi

 

Kaunispää-tunturi kohoaa 438 metrin korkeuteen aivan Saariselän kylän kupeesta. Kaunispää tarjoaa kaikille jotain. Sen itärinteellä sijaitsee Ski-Saariselän rinteitä, etelärinteellä vanhat tekniikkaladun pohjat, Kaunispää XCO maastopyöräilyreitti sekä Suomen pisin pulkkamäki, ja huipulla Huippu-ravintola. Huipulle pääsee siis hiihtohissillä, kävellen, hiihtäen ja tarvittaessa autolla. Huipulta aukeaa mielettömät maisemat kaikkiin ilman suuntiin, ja talvella sieltä voi bongata revontulia. Itselleni Kaunispää on usein tarkoittanut kovia mäkiharjoituksia hiihtäen, pyörällä, juosten ja rullahiihtäen.

Talvinen maisema Kaunispäältä etelän suuntaan.

9. Luonto

 

Minne ikinä suuntaatkin Saariselällä ja Pohjois-Lapissa, et voi välttyä ympäröivän luonnon vaikutuksesta. Minulle luonnon läheisyys ja saavutettavuus on aina ollut tärkeää. Täällä Inarissa, jossa jokaiselle kuntalaiselle on tilaa kaksi neliökilometriä, koskematon luonto alkaa kotiovelta. Vuodenaikojen vaihtelu ja eri kausien työt rytmittävät pohjoista elämää.

Tekstiin liittyviä linkkejä:

 

Saariselän ajankohtainen latutilanne
Kaamosjazz musiikkifestivaali
Saariselkä MTB Weekend -maastopyöräilytapahtuma
Luontomatkailukohteet luontoon.fi palvelussa: Pielpajärven erämaakirkko, Ivalojoki, Otsamo (Inarin retkeilyalue) ja Inarinjärvi

Tiina Idström

Kirjoittaja on paljasjalkainen inarilainen ja intohimoinen maastohiihdon ja -pyöräilyn harrastaja sekä metsässä samoilija.