99 pohjoista helmeä - osa 5

99 pohjoista helmeä juttusarjan viidennessä osassa Aini esittelee 9 itselleen tärkeää asiaa ja paikkaa Pohjois-Lapissa.

 

Ainin 9 helmeä

 

Poroerotus

Poroperheiden sadonkorjuun aikaa ja sinne pitää aina päästä. Jos on ollut hyvä sienisyksy niin kesän ja syksyn jäljiltä porot on hyvässä kunnossa. Poromiehet kokoavat poroja erotuksiin usein muutamien päivien ajan. Erotuksissa tapaa tuttuja poroperheiden jäseniä, vaihdetaan kuulumisia ja tunnelma on välitön vaikka porojen erottelu on kovaa työtä. Lapset osallistuvat innokkaasti erotuksiin ja ottavat jopa koulusta vapaata päästäkseen mukaan. Saariselän eteläpuolella sijaitseva Vuomaselkä on vanha poroerotuspaikka. Ensimmäisiä erotuksia siellä on pidetty jo 1800-luvun lopulla, ja aita on edelleen käytössä. Koitan itse päästä erotuksiin aina kun vain on vähänkin mahdollista.

 

 

Poroerotus. Kuva lainattu paliskuntain yhdistyksen sivuilta

 

Urho Kekkosen kansallispuisto

Kansallispuisto on työpaikkani ja puisto on kotipuistoni. Kansallispuiston laaja ja upea Saariselän tunturialue on vertaansa vailla, ja se sykähdyttää aina. Pyöreälakisten tuntureiden jonot jatkuvat silmänkantamattomiin ja jäkäläisillä kankailla honkien ja aihkipetäjien keskellä aistit herkistyvät, ja voi kuinka siellä sieluni lepää!

 

Nattaset

Seisenlakiset Nattastunturit Sompion luonnonpuistossa sijaitsevat kotikyläni liepeillä. Pyhä-Nattasen päivätupa on ollut pitkään perheemme vuotuinen päiväretkikohde, varsinkin silloin kun lapset olivat pieniä. Pyhä-Nattesen laelta avautuu huikeat maisemat. Idässä näkyy Saariselän tunturialue, etelässä Sompiojärvi ja laajat aapasuot. Päivätuvalle menee n. 2km pituinen merkitty reitti Sompiojärven metsäautotieltä.

 

Kaamos

Minulla kaamos on hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa. Koska päivät ovat lyhyet, on jatkuvasti hämärää eikä aamua oikein erota illasta, niin voi oikein luvallisesti olla laiskana. Voi käpertyä vaikka sohvan nurkkaan villasukat jalassa ja nauttia hyvästä kirjasta, tai sitten olla tekemättä mitään. Juomme puolison kanssa usein aamukahvit kynttilänvalossa, ja se on hyvä kaamospäivän aloitus.

 

 

Kaamoksen valoa Saariselällä

 

Tuisku

Tuiskutuulen tuivertaessa on pakko päästä ulos ja lenkille. Kunnon myräkkä on myös terapiaa, se puhdistaa mielen ja huonot ajatukset voi lennättää tuiskun mukana maailmalle.

 

Ahkkun Jonte

Maailman paras asia on olla isovanhempana vajaan kolmen vuoden ikäiselle Jonte-pojalle. Ahkku on saameksi mummo, ja Jonte on ahkkun rakas silmäterä.

 

Kevätaurinko

Kevät on lempivuodenaikani. Miten ihanaa olla kevätauringossa pilkillä, tuntureilla tai hiihtolenkillä! Kevätaurinko sulattaa lumet, ja se samalla enteilee kesää. Keväässä on myös kesän odotusta!

 

 

Saariselän keväthanget

 

 

Mettällä

Liikun paljon puolisoni kanssa metsällä - tai mettällä kuten on tapana sanoa. Pohjoisen miehet eivät kävele tyhjän takia mettässä, vaan siihen tulee aina olla jokin syy, esimerkiksi metsästys, kalastus tai porohommat. Olipa suu metsään menolle mikä hyvänsä, luonnon helmassa oleilu on mitä parhainta stressin poistoa, akun latausta, ja se tuo hyvän mielen. Minulla on myös aina kamera mukana, joten hyviin muistoihin voi palata myöhemmin kuvien myötä.

Aini Magga

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Sompion luonnonpuiston reitit

Urho Kekkosen kansallispuisto

Tietoa poroerotuksista

Saariselän sää

Vaelluskertomuksia Saariselän selkosilta

"Tilanne" 1960-luvulla

Ryhdyin tutustumaan Saariselän alueeseen laajemmin vuonna 1961. Aiheeseen olin tutustunut ennakkoon lähinnä kirjallisuudesta. Samuli Paulaharjun Sompio, K. M. Walleniuksen Ihmismetästäjiä ja Erämiehiä -teos sekä Kullervo Kemppisen Lumikuru antoivat pohjatietoa ja Lumikuru auttoi myös kartanluvussa.

 

Retkeilijällä oli tarjolla kovin kehnot kartat alkuun. Tavallinen pulliainen sai tyytyä ns. taloudelliseen karttaan 1:100 000, jonka anti oli hädin tuskin karttaluonnoksen veroinen. Siinä oli pahoja virheitäkin. Imatran lapinkävijät olivat tehneet kylläkin omaa tarvettaan varten kohtuullisen kartan, mutta sen sain käsiini vasta vuonna 1967. Sitä ennen oli jo saatavana ensimmäisen polven topografikarttoja.

 

Alueeseen tutustumista helpotti se periaate, että kuljin selänteeltä selänteelle ja huipulta huipulle. Lakimailta sai hyvän yleiskäsityksen mitä oli missäkin ja hyvänä apuna oli kiikari, jolla laakson vastarinteeltä pääsi näkemään, mistä kannattaa taas sillä puolella kavuta.

 

Kämppäverkostoa synnytettiin vasta 1960-luvun puolivälistä alkaen eikä tietenkään polkuja ollut alueella nimeksikään. Niistä useimmat olivat syntyneet läntisille lähialueille esimerkiksi Suomujokivarteen. Muuallakin oli toki polkuja, mutta useimmissa tapauksissa nämä pätkät olivat porojen aikaansaamia.

 

 

 

Tuiskukurun reunaa ihmettelemässä

 

Ensimmäinen kuva on vuodelta 1961, jolloin nelihenkisen kaveriporukan kanssa olimme liikkeellä. Kurkistelimme ensikerran Tuiskukurun länsirinteeltä etsien sopivaa alaspääsykohtaa.

 

Tällaisissa puitteissa kulkija sai kokea todellista löytöretkeilijän iloa, sillä koskaan ei tiennyt, millainen näkymä kulloisenkin harjanteen takaa leviää.

 

Lisääntyvä retkeily alkoi jättää nopeasti jälkiä, sillä useat kulkijat tahtoivat rakentaa "omia" nuotio- ja leiripaikkojaan. Niitä oli kertynyt puiston perustamiseen mennessä alueelle varmaan satoja ellei peräti tuhansia. Paljon oli jossain tapauksissa nähty vaivaakin. Erityisesti mieleeni on jäänyt Sotavaarajoen putouksille tehty "oksakalusto". Siinä oli suunnittelija nähnyt vaivaa ja tekijällä oli ollut "silmää".

 

Kovin kaukana tästä tulipaikasta ei ollut Suomujoen varteen rakennettu laavu, jossa melkoinen männynrunko oli katkaistu parin metrin korkeudelta, kannosta oli tehty jonkinlainen totemipaalu ja sen kylkeen sitten laavu. Kuten oheisesta kesäkuisena yönä otetusta kuvasta näkyy, niin kirveellä on tehty työtä kauan ja hartaasti.

Suomujoen varren laavu, jonka tekoon on selvästi nähty vaivaa

 

Laavun tekijää en tiedä, mutta paljon ei taida mennä vikaan, jos arvelee kuvan veistäjien olleen nuorehkoja miespuolisia kansalaisia, ei välttämättä Ateneumin opiskelijakuntaan kuuluvia. Kämppäverkosto oli harvanlainen ja pääosin yksityisten retkeily-yhdistysten aikaansaamia. Olen aina ihaillut imatralaisten aikaansaannosta Muorravaarakassa, aikana, jolloin yleensä kaikki tehtiin hartiapankkivoimin, unohtamatta Susi-Pesän rakentajia ja muita ahertajia. Luirojärven Rajankämppähän siirrettiin nykyiselle paikalleen Luusuanvaaran rinteeltä, ja nykyään se on varsin hyvässä kunnossa. Mahtaneeko alakuvasta monikaan tunnistaa sitä vuoden 1966 kuosista?

Luirojärven Rajankämppä

 

Kulkijat pitivät pitkään aluetta hyvässä kunnossa. Avoimet kämpät siistittiin tip top -kuntoon ja ympäristöä ei roskattu lukemattomista nuotiopaikoista huolimatta. Varsinaisista vaeltajista erottui tässä mielessä kielteisesti kylläkin pari ryhmää, joita en aio nimetä. Sotkuisesta asennosta siihen aikaan tiesi kuka siinä oli aikaansa kuluttanut. Tilanne on heidän osaltaan nykypäivänä korjaantunut, mutta yleisesti jo 1970-luvulta alkaen välinpitämätön suhtautuminen on korostunut. Tarvitaan kyllä monenlaisia palveluita, mutta omasvastuu tuntuu suuresti laskeneen.

 

Jokunen vuosi takaperin lopettelin vaellustani Kotakönkään laavun kautta. Joukko nuoria vihaisia miehiä oli purkanut tuntojaan laavun "kämppäkirjaan". Laavu oli merkitty heidän mielestään karttaan väärään paikkaan ha sitä oli pitänyt tarpeettomasti etsiskellä. "Sitä paitsi, olisiko se nyt liikaa vaadittu, että puisto olisi pannut alueelle selviä opasteviittoja..." Keräsin muovipussillisen mato- ynnä muita säilykepurkkeja lähtiessäni laavulta. Olisivatkohan ne kulkeutuneet jo aikaisemmin, jos olisi ollut niitä viittoja - mene tiedä

Heikki Yrjänäinen

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Urho Kekkosen kansallispuisto
Saariselkä Treklife
Vapaata majoitus Saariselällä
Treklife Facebookissa

Saariselän kuulumisia..

Kesä tuli - kesä meni

"Lapissa kaikki kukkii nopeasti - maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.."

 

Eino Leinon tutut sanat tuntuivat pätevän tänäkin kesänä. Ihan vasta oli alkukesä ja koivunlehdet vasta hiirenkorvalla.. Silti tällä viikolla satoi jo ensilumi. Kesän valoisat yöt ovat takana päin ja kohti kaamosta mennään.

 

Saariselän kesä oli tänäkin vuonna valtavan hieno. Lumet lähtivät myöhään, vasta toukokuun lopulla, ja kesäkuu oli hyytävän kylmä niin kuin muuallakin Suomessa. Juhannuksen jälkeen ilmat kuitenkin lämpenivät, ja heinä-elokuussa saimme nauttia viikko toisensa perään upeista kesäisistä päivistä.

 

Yötön yö ja tunturit

 

Luonto helli kulkijaa muutoinkin. Hilloja oli paikoitellen jängät punaisenaan, ja myöhemmin kesällä metsät täyttyivät mustikoista ja sienistä. Kyllä Lapin kesä on vain parhaimmillaan uskomattoman hieno!

 

Saariselän kesään kuului myös hienoja tapahtumia. Päällimmäisenä itselle jäi tietenkin mieleen Saariselkä MTB Weekend -maastopyöräilytapahtuma, joka kokosi Saariselälle maastopyöräilyn ystäviä Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Venäjältä ja Belgiasta! Ei huono, vai mitä? :) Hienoa huomata, että Saariselkä MTB elää jo ihan omaa elämäänsä! Kasvaa ja kehittyy vuosi vuodelta, ja sen tapahtuman tarina on muuten vasta alussa! Lisäksi ainakin Kiilopäällä kilpailtiin erävaelluksen SM-kisoissa, joka oli mukava tapahtuma sekin.

 

 

Saariselkä MTB vie maastopyöräilijät tunturiin..



... ja metsämaille

 

Oma kesäni kului aika tiuhaan kairoja kulkiessa ja luontoa tutkaillessa. Vaikka nautinkin hiljaisuudesta enkä kaipaa metsään muita ihmisiä, oli mukava huomata, että tunturissa ja erämaassa oli kesällä ja syksyllä paljon kulkijoita. Iloisia ihmisiä nauttimassa meidän ainutlaatuisesta luonnosta ja erämaan rauhasta. Kävellen, juosten tai pyörällä. Pienen päivärepun kanssa, tai rinkka selässä. Etenemistapa voi olla eri, mutta kaikki olimme erämaassa samaa tarkoitusta varten - nauttimassa luonnosta.

 

Kohti talvea!

Vaikka loppukesä oli pitkään lämmin, tuli syksy viime viikolla oikein ryminällä. Viime viikolla tunturissa oli jo oikein kunnollisia yöpakkasia, lähes -10 astetta. Tällä viikolla ruskan väriloisto peittyi ensilumeen. Ensimmäisinä pakkasöinä olemme päässeet jo nauttimaan upeista revontulista! Ja mikä tähtitaivas! Kesän valoisina öinä aina unohtaa miten hienolta tähtitaivas voikaan näyttää kirkkaana yönä!

 

 

Saariselän ensilumi syyskuussa 2014

 

Ensilumi Kaunispäällä

 

Täytyy vain ihmetellä kuinka hienot vuodenajat meillä täällä Lapissa onkaan! Kesät on parhaimmillaan lämpimiä, ja aurinko paistaa yötä päivää. Tiedättehän ne lämpimät, aurinkoiset yöt ja täysin hiljainen tunturi? Syksyn ruska ja kuulaat pakkasaamut kuuluvat myös suosikkeihini. Ja sitten oikea talvi paukkupakkasineen, revontulineen ja lumikinoksineen. Hiihtokelit, jotka eivät tunnu loppuvan siten millään.. Ja sitten kun vielä kevät aurinko alkaa paistamaan. Ai että! Aina on jotain mitä odottaa! Nyt odotan jo lumen tuloa, ensimmäisiä kunnollisia pakkasia ja hiihtokelejä! Sitä kun pakkanen nipistelee nenän päätä ja varpaita.. :)

 

Tänä vuonna Saariselällä ei tule olemaan säilölumen latua. Sen sijaan keinolumen tykittäminen aloitetaan heti, kun säät sen sallivat, eli sääennuste näyttää pakkasta pidemmälle aikavälille. Luonnonlunta odottelemme tietenkin mahdollisimman pian. Latujen pohjaaminen moottorikelkalla aloitetaan heti, kun luonnonlunta on noin 15cm.

 

Talvea odotellessa! :)

 

Tiina

 

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Saariselkä MTB maastopyöräilytapahtuma

Saariselän sääennuste

Vapaata majoitus Saariselällä

Saariselän latutilanne reaaliajassa

Saariselän ladut Facebookissa

 

 

 

 

Vaelluskertomuksia Saariselän selkosilta!

Puuromies ja Kotakönkään koettelemus

Vuoden 1966 kesäkuussa olin vaelluskaverini Akin kanssa pariviikkoisella vaelluksella Saariselällä. Ilmat olivat ensi alkuun erittäin hienot, mutta ensimmäisen viikon loppupuolella ne kääntyivät todella helteisiksi. Ollessamme Sudenpesällä, kiipesin Kaarnepään päälle ja sieltä sain pienellä radiollani säätiedotuksen, jonka mukaan Ivalossa oli mitattu 32 asteen lämpötila. On varmaa, että jyrkän Kaarnepään rinne hehkutti laaksoon ainakin tuon saman astemäärän verran. Ei viitsinyt ajatellakaan päivällä kulkemista, vaan Sudenpesällä lepäiltiin. Ohessa vanha Sudenpesä tuona päivänä. Alueella majaili myös hieman vanhempi kemiläinen kulkija, joka kertoi aiemmin talvella saaneensa sydäninfarktin ja olevansa sen vuoksi kuntoilemassa. Hän oli vähäistä aiemmin makaillut suuren petäjän juurella osapuilleen nykyisen Sarviojan kämpän vaiheilla, kun karhu oli tullut Sarviojan yli etelästä päin ja noussut sitten miestä huomaamatta Kaarnepään rinteeseen.

Vaelluskaverini kanssa päätimme lähteä jatkamaan matkaa yöllä ja noin klo 11 korvilla otimme rinkat selkään ja nousimme Kaarnepään eteläisen selänteen yli ja pudottauduimme Sotavaarajoen varteen. Sotavaarajoen putouksilla oli siihenkin aikaan tulipaikka ja joku oli rakentanut juurakoista ja oksista paikalle todella hienon ”kaluston”. Siinä keiteltiin yökahvit ja jatkettiin matkaa. Tavoite oli Porttikosken kämppä, jonka lähettyville telttakangas heitettiin makuupussiemme alle ja ruvettiin nukkumaan. Aamulla havahduttiin vähän outoon ilmanalaan. Oli kirpaisevan kylmää. Kämpän ikkunalla olleen lämpömittarin lukema näytti kahta astetta. Olihan siinä äkkinäinen 30 asteen pudotus muutamassa tunnissa.

Pääsimme jatkamaan matkaa pilvisessa mutta pääosin poutaisessa säässä Palonvangan suuputouksille, josta menimme Padagovan kämpälle. Kuvassa hämärästi erottuva Padagova iltahämärissä.

Kämpällä tapasimme yksinäisen ”puuromieheksi” nimittämämme kulkijan. Hän kertoi olevansa pakosalla velkojiaan ja olevansa kotoisin Lahden seuduilta. Itseasiassa hän oli eksyksissä. Hänellä oli Taloudellisen kartan yksi lehti, jolta hän oli pudonnut pois. Hänellä ei ollut kompassia eikä muutakaan tietämystä alueesta eikä kyllä retkeilystäkään. Eväänä hänellä oli pelkästään kaurapuuroa, jota oli kyllä varastossa vieläkin melkoinen määrä.

Piirsin hänelle karttaluonnoksen ja reitin Laanilaan, jonka varustin muutamalla maamerkillä. Meillä oli hieman ylimääräisiä eväitä, joita hänelle vielä luovutimme jokseenkin yksitoikkoista ruokavaliota monipuolistamaan.

Enpä silti tiedä selvisikö asianomainen koskaan erämaasta pois vai vaalenevatko luut vielä jossakin.

Jatkoimme matkaa Suomun varsia yläjuoksulle, sillä tavanomaiset kahluupaikat eivät tulleet kysymykseen koska kevätvedet olivat vielä korkealla. Kotakönkäältä löytyi kalliolta pari ylitysrunkoa, josta taiteilin yli kieli keskellä suuta. Vaelluskumppanini Aki sitä vastoin pysähtyi keskelle ”siltaa”. Olin juuri ottanut hänestä kuvan, kun usko tasapainokykyyn loppui. Hän laskeutui rinkka selässä polvilleen hirsille ja sanoi painokkaasti ettei hän tule senttiäkään eteenpäin.

Minua alkuun nauratti, mutta havaitsin kohta, että nyt on tosi kyseessä. Polvillaan ei sateen liukastamien pyöreiden runkojen päällä ollut helppo olla. Alla kohisi parin metrin päässä vauhdikkaasti Kotaköngäs ja mikäli vahinko olisi päässyt tapahtumaan, niin ties kuinka olisi käynyt. Koski on pitkä ja niillä vedenkorkeuksilla vaarallinen. Sain kuitenkin kaveriin valettua uskoa ja taivutettuani hänelle nuoren koivun rankaa hengen vahvistukseksi, mies saatiin toiselle puolelle. Jälkeenpäin on kaverini muistellut, ettei koskaan ennen eikä myöhemmin ole kohdalle sattunut niin kovaa paikkaa. Siitä kuitenkin selvittiin ja Rautulammen ”kämpälle” yöpymään. Ohessa kuva koettelevasta ylityksestä ja toinen Rautulammen edesmenneestä asumuksesta. ”Jussipaitaa” piti tässä vaiheessa vetää päälle lämmikkeeksi, mutta ennättäessämme juhannuksen viettoon Saariselän Retkeilykeskukseen olikin jo leppoisat juhannukseen sopivat säät tarjolla.

                                                                                                                                                                                             

Heikki Yrjänäinen