Iisakkipäätä huiputtamassa lumikengillä

Yhtenä lomapäivänä päätimme lähteä kokeilemaan lumikenkäilyä. Lumikengät saimme vuokralle eräästä paikallisesta ohjelmapalveluyrityksestä, ja samasta paikasta saimme myös reittiohjeet Iisakkipään valloitukseen. Koska emme olleet koskaan aiemmin kokeilleet lumikenkäilyä, oli mukavaa, että reitti oli merkattu maastoon. Merkattua reittiä myötäillen maastossa kulki lumikenkiä kantava ura, jolla kävely oli kevyttä. Aina halutessaan lumikenkien kantoa pystyi testaamaan kantavan uran ulkopuolella umpihangessa tunturikoivujen välissä puikkelehtien.

Iltaruskoa Iisakkipään alarinteiltä. Kuva: Tiina

Lähdimme matkaan maastohiihtolatujen lähtöpaikalta, josta myös lumikenkäreitin merkkaus alkoi. Pian alun jälkeen saavuimme Urho Kekkosen kansallispuiston rajalle. Samalla alkoi myös pitkä nousu kohti Iisakkipää tunturia. Alkuun nousu oli todella jyrkkää, mutta ensimmäisen töyrään jälkeen nousu loiveni ja pääsimme nauttimaan kauniista ja lumisesta metsämaisemasta. Kävelimme pätkiä kovalla uralla, ja aina välissä hyppäsimme umpihankeen tutkimaan metsää. Pidimme kuitenkin koko ajan vihreät reittitolpat näkyvillä, jotta pysyimme oikealla reitillä.

Pian saavuimmekin mäntymetsän rajalle, jossa puusto muuttui matalaksi tunturikoivikoksi. Tunturikoivujen välissä risteili riekon jälkiä, mutta harmiksemme emme nähneet yhtään riekkoa. Varmaankin ne olivat kipakan pakkassään vuoksi suojassa lumen alla kiepissään. Seuraavaksi eteemme tuli risteys, josta Iisakkipään reitti kääntyi ylös vasemmalle tunturiin. Samalla myös maisemat aukesivat alas Saariselän kylälle ja etelään Kiilopäälle ja Nattasille.

Viimeinen nousu Kiilopään huipulle sujui nopeasti, ja pian saimmekin ihailla Iisakkipään huipulta eri suuntiin aukeavia maisemia. Kirkkaalla säällä idässä siintää Venäjän tunturit, ja alempana ladulla edenneet hiihtäjät näkyivät tunturin huipulle pieninä pisteinä. Huipulla pysähdyimme juomaan termospullosta lämpimät kaakaot, ja sen jälkeen olikin jo aika lähteä takaisin kohti mökin lämpöä.

Matka takaisin kohti Saariselkää kului nopeasti – pitkän nousun jälkeen matka taittui alamäkeen puolijuoksua. Alamäkeen ehdimme ihailemaan kaikkia kauniita lumen ja jään muodostelmia iltapäivän hämärtyvässä valossa. Korkeat ikimännyt ja kallioiden muodostelmat loivat loppumatkalle lähes taianomaisen tunnelman. Lopulta pääsimme takaisin kylälle väsyneinä mutta onnellisina.

Lumikenkäily lumisessa metsässä ja tuntureilla osoittautui mukavaksi ja ikimuistoiseksi lomapäivän viettotavaksi.

– Tiina & Reima / tiinajareima.net/

Päiväretkellä Rautulammella

Lähdimme eräänä alkukevään päivänä Rautulammen hiihtoretkelle Kiilopään tunturikeskuksesta. Retken pituus oli noin 25 kilometriä, ja se oli koko matkalta merkitty. Kevättalvella reitti ajetaan kelkalla erämaaladuksi, jolloin sen pystyi hiihtämään perinteisen suksilla. Aikaisemmin talvella, kun reittiä ei ole pohjattu, sen voi halutessaan kiertää leveämmillä suksilla.

Reima Rautulammelle johtavalla ladulla. Kuva: Tiina

Rautulammen reitti kiinnosti meitä, koska se kulkee pitkiä matkoja avotunturissa ja Rautulammella pääsee kokemaan aitoa erämaan rauhaa. Kiilopäältä lähtiessämme pääsimme jo muutaman sadan metrin hiihdon jälkeen avotunturiin, ja saavuimme pian Niilanpään poroerotuspaikalle, jossa pidimme ensimmäisen juomatauon. Niilanpäällä sijaitsi myös reitin ensimmäinen nuotiopaikka ja päivätupa, mutta emme jääneet vielä tässä vaiheessa pitämään pidempää taukoa.

Pian Niilanpään jälkeen latu kääntyi kohti Raututuntunreiden huippuja ja ensimmäisiä pitkiä nousuja. Kirkkaassa alkukevään auringossa tuntureiden huipuilta aukesi uskomattoman kauniit maisemat, ja taivaanrannassa siinsi UKK-puiston korkeimmat huiput aina Venäjän rajalle saakka. Rautulampea lähestyessä vauhdikkaat alamäet vauhdittivat matkantekoa, ja Rautulammen päivätuvalle saavuimme yllättävän nopeasti ja vaivattomasti. Tuvalla päätimme pitää hieman pidemmän tauon ja piipahtaa sisällä. Tovin muiden matkalaisten kanssa kuulumisia vaihdettuamme päätimme jatkaa matkaa.

Rautulammen jälkeen maasto muuttui kumpuilevammaksi reitin sukeltaessa Rautupään ja Kutturapään väliseen kuruun. Suksien toimiessa loistavasti ja auringon paistaessa matka taittui kuin siivillä. Pian saavuimmekin jo seuraavaan risteykseen, jossa vastaan tuli leveä latukoneella vedetty latu. Sesonkeina auki olevalle Luulammen latukahvilalle olisi ollut tästä risteyksestä matkaa vain noin puoli kilometriä, mutta illan jo hämärtyessä päätimme jatkaa matkaa suoraan kohti Kiilopäätä.

Seuraavaksi vuorossa oli pitkä ja hivuttava nousu Kiilopään rinteeseen sekä vauhdikas lasku tunturikeskukseen. Nousun edetessä maisemat paranivat koko ajan, ja ladun korkeimmalla kohdalla saimme ihailla auringon laskua tuntureiden taakse. Viimeinen vauhdikas lasku Kiilopään tunturikeskukseen toi hymyn huulille, ja täydellinen päivä sai päätöksensä savusaunan pehmeissä löylyissä.

– Tiina & Reima Idström / tiinajareima.net/