Sepon muistelmia

Mietteitä moottorikelkkailusta

- Se joka on moottorikelkan keksinyt, olisi pitänyt jo lapsena kehtoon kuristaa!

Näin ärisi Marja-Kassu joskus seisemänkymmenluvulla Peskihaaran kämpällä. Vanhaa ahmanpyytäjää ärsytti kairan kadonnut rauha, joka paikkaan ilmestyneet kelkanjäljet... ja kai saamatta jääneet tapporahatkin.

Oli miten oli, tosiasia lienee kuitenkin on, että juuri moottorikelkka on eniten muuttanut ihmisen suhdetta talviseen erämaahan. Entiset päivämatkat ovat supistuneet tunteihin, kairat ovat kutistuneet ja käsivoimat vaihtuneet äriseviin hevosvoimiin.

No, pajurekiaikaan ei taida olla paluuta. Moottorikelkka on oiva peli niin työhön kuin vapaa-aikaankin – kunhan sitä käytetään oikein. Joskus kuitenkin tulee mieleen, ettei kelkkojen kehitys, säännöt ja käytännöt oikein ole pysyneet samalla viivalla.

Työkäyttö on ok, suurin osa safareista ja reittikelkkailusta samaten. Vanhaa “rappunokka-okkelin” miestä kuitenkin on alkanut oikein tosissaan jurppia nämä nykyajan “moottoriurheilijat”. Mihinkään ei olla menossa, mitään järkevää syytä ajolle ei ole, sen kun rällätään paikasta toiseen ja kaivatetaan kaikki rinteet mustalle muralle.

Tuntuu, että tältä porukalta puuttuu täydellisesti niin luonnon kuin myös toisten ihmisten kunnioitus, samoin kuin alkeellisetkin erätaidot. Kun ensin on huudatettu eksyksissä tankit tyhjiksi, soitetaan pelastushelikopteri apuun. Voi aikoja ja voi ennen kaikkea näitä niin sanottuja miehiä!

Täällä pohjoisessa on tapana päivitellä turistien holtitonta ajoa, mutta kyllä totuus on se, että pahimmat sääntöjen rikkojat löytyvät kotijoukoista. Ylä-Lapin vapaa moottorikelkkailuoikeus on käsitetty täysin väärin – tai ei ole käsitetty ollenkaan. Kuitenkin siinä lupalapussa luetellaan tarkasti mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Loppu-ukaasina mainitaan, että lupaehtojen rikkomisesta seuraa välittömästi luvan peruutus. Lisäksi lupa koskee vain valtionmaita, yksityismailla ei ilman lupaa saa ajaa metriäkään.

Miten on, voitaisiinko sopia, että jatkossa jokainen miettii hiukan omaa käyttäytymistään? Mitä jos reiteillä ajettaisiin kohtuullista vauhtia toiset kulkijat huomioiden? Entä jos rinteiden “kunkut” ja umpilumen ryöpyttäjät hakeutuisivat sinne missä heistä on vähiten haittaa. Luvallistahan tuommoinen rälläys ei ole missään, mutta jätettäisiinkö edes lain voimin perustetut erämaa-alueet rauhaan.

Mielensäpahoittaja,
Seppo Saraspää

Sepon muistelmia:

Muistoja pohjolasta

Seitsemänkymmenluvulla, kun UKK-puistosta vasta taisteltiin, matkailupalvelut Savukoskella rajoittuivat oikeastaan vain Martin lossilta pohjoiseen johtavaan kuoppaiseen metsäautotiehen ja kuuluisaan Tulppion tiskoon. Niistä ensinmainitusta huolehti – miten huolehti – Metsähallitus ja jälkimmäisestä yksityinen yrittäjä.

Nyt kun seudun yllä makaa raskaana Soklin varjo, lienee lupa muutamaan muisteloon noilta enemmän tai vähemmän hilpeiltä vuosilta:

Oli heinäkuun alku ja poromiesten Hiace-tokka oli pölähtänyt Tulppioon. Vasanmerkitys oli alkamassa. Nuotiotulet savusivat kankaalla, umpilaavut ja teltat reunustivat lentokenttää, miestä tuli ja meni.

Kaiken keskellä seisoskeli jokunen harva turisti silmät ihmetyksestä ymmyrkäisenä. Rannassa lämpeni sauna vuorokauden ympäriinsä ja sisällä tiskossa läikehti laseissa kullanhohtoinen keppana.

Ja jyhkeänä kurolauluna jylisi Lokka Ollin sanoittama: Naltioon, Naltioon...
Ehkä kaikki eivät kuitenkaan kuuluneet kuorolaulun ihailijoihin. Sattui nimittäin niin, että eräs turistipoika tunki lanttejaan nurkassa seisovan jugeboksin kitaan. Kone lonksutti aikansa ja viimein Muskan Häämuistojen valssi rävähti soimaan.

Silloin tiskin takaa astui esiin paikan isäntä Eikka. Hän nykäisi töpselin seinästä kesken kappaleen, laski sitten kätensä lempeästi turistin olkapäälle ja sanoi oikein sievästi:
 - Älä nyt viitsi soittaa, kun pojat laulaa!

Eikka saattoi toisinaan suhtautua baarinpitoon lapinmiehen rennolla suurpiirteisyydellä. Paikan emäntä Anneli sen sijaan oli hömäkkä ja tomera nainen. Siitä huolimatta tai sen takia hän oli myös aina yhtä iloinen ja palvelualtis. Kuri oli tiukkaa, mutta reilua, eikä kukaan rohjennut nousta sitä vastustamaan.

Sattui kuitenkin kerran, että emännällä oli asioita hoidettavana kirkolla. Takaisin hän ehtisi vasta seuraavaksi aamuksi. Lähtiäisiksi Eikka sai kuunnella vannotukset siitä, että baarin ovi napsautetaan lukkoon tasan kello yhdeksän illalla. Asia tuli selväksi, ja pölypilveä perässään vetävä Mersu katosi sillan yli Lattunan suuntaan.

Aamusella emäntä palasi ja nykäisi ulko-ovea. Lukossa oli. Hän kaivoi avaimen esiin, avasi oven ja astui... suoraan eilisestä illasta jatkuneeseen iloiseen pöminään.

Jälkeenpäin poromies Teuvo äimisteli:
 - Ja siitä viitti suuttua! Luulis, että on helppo alkaa baarinpitoon, kun on asiakkaat valmiina paikalla.
 
Mukana pömissyt,

Seppo Saraspää

Kevättä rinnassa

Kyllä aika kuluu hurjan nopeaa. Nippelitietona mainittakoon, että päivä on jo Saariselällä pidempi kuin Napapiirin eteläpuolella. Kohta meillä paistaakin ihana kevät aurinko jo aamusta iltaan!

Tuntuu hassulta, että Etelä-Suomessa jo tunnutaan kovasti odottavan kesää näin helmikuussa.. Meillä kun on vasta hienoimmat kevätkelit edessä päin! Lumisateisena päivänä eksyin selailemaan viime kevään hiihtokuvia, ja kylläpä iskikin jo melkoinen kevään odotus!

Kaikki nämä kuvat ovat viime huhti-toukokuun retkiltä. Tämä yllä oleva kuva on Onninjäljeltä, ja se on otettu joskus huhtikuun loppupuolella.

Tämä alempi kuva on otettu samoihin aikoihin kuin ylempikin, ja tämä on otettu Ahopäältä. Viime keväänä kelit jatkuivat varsin talvisina aina huhtikuun loppuun saakka. Pääsiäisen aikoihin oli pari lauhempaa päivää, mutta loppukuu oli pakkaskelejä.

Rumakuru kevätasussaan.

Saariselän latuhuolto päättyy vapun jälkeisenä viikonloppuna. Kelit eivät kuitenkaan useinkaan lopu niin aikaisin. Viime vuonna suuriin hauskuus oikeastaan alkoikin vasta vapun jälkeen.

Parin oikein lauhan päivän jälkeen tuli pitkä ja aurinkoinen pakkaspäivien jakso. Kivikova hankikanto kesti päivä toisensa jälkeen. Suksilla pääsi hiihtämään ihan mihin halusi ja hangen pinta oli superliukas! Tämän paremmaksi hiihtämisen riemu ei tule! :)

Uskoisitteko, että nämä kuvat on otettu 14.5.2014?

Keväisillä hiihtolenkeillä saattaa törmätä riekkoihin, jotka ovat jo vaihtamassa valkoista talvipukuaan ruskeaan kesäasuun. Saattaapa retkellä törmätä myös soitimella oleviin metsoihin..

Ihana kun päivä pitenee ja kelit lämpenee. Edessä on vielä monta kuukautta aurinkoisia hiihtolenkkejä Saariselän tuntureilla!

Tiina Idström

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Saariselän sääennuste - Ilmatieteenlaitos
Saariselän sääennuste - Foreca
Vapaata majoitusta Saariselällä
Treklife reitit
Vinkkejä hiihtoon

Voihan tykkylumi

Tämä kulunut talvi on ollut Saariselällä varsinainen tykkylumitalvi. En edes muista milloin viimeksi tykkylunta olisi ollut näin paljon, ja että tykkylumikausi olisi kestänyt näin kauan.

Saariselän lumista maisemaa 4.2.2015

Ilmatieteenlaitos osaa kertoa tykkylumen syntymisestä seuraavaa:

Tykyn syntymiseksi vaaditaan:

1. Suuri määrä ilmassa olevaa kosteutta, yleensä sumua ja sumupilveä, joka ulottuu ylempänä maastossa olevaan puustoon ja
2. fysikaalinen tarttumismekanismi, joka kiinnittää veden puustoon.

Ilmeisesti olosuhteet tykyn syntymiseen ovat olleet tänä vuonna jotenkin optimaaliset, sillä tykkylunta on todentotta ollut. Luonnonlumi tuli Saariselälle loka-marraskuussa, ja siitä asti lunta on puihin kertynyt. Vaikka välillä on ollut lauhempia päiviä ja tuullutkin on oikein urakalla, ei lumi ole pudonnut puista missään vaiheessa.

Tänä talvena puilla on ollut painava lumitaakka kannettavaksi!

Tykkylunta on ollut meillä ja ilmeisesti muuallakin Pohjois-Lapissa sen verran paljon, että se sai jo huomiota valtakunnallisessa uutislähetyksessäkin joku aika sitten. Muistan meteorologin todenneen, että Lappiin sataa lähipäivinäkin lisää tykkylunta. Lausahdus nauratti minua silloin ja naurattaa edelleen.

Minkähänlainen on se tykkylumisade? Olen kuullut sanottavat, että sataa rakeita, lumihiutaleita, nuoskalunta, vitilunta, jalkarättiä, räntää jne.. Mutta että tykkylunta?!? Millainen lumisade se sellainen sitten on? Jos kyseessä on kiinteä jopa jäinen, ison miehen sylin kokoinen lumiköntti, niin sen sateen aikaan en haluaisi olla ulkona.. :)

Kulkijoille ja etenkin ulkomaalaisille turisteillehan tykkylumi on mahtava asia, koska se saa maiseman näyttämään satumaisen kauniilta. Toisaalta puiden alla liikkuessa kannattaa olla varuillaankin, sillä yhden ison puun lumitaakka on helposti satoja jollei jopa tuhansia kiloja painava. Sitä lumikasaa ei olisi kiva saada niskaansa..

Saariselän talven ihmemaa

Maisemasta näkee jo, että painava lumi tekee myös tuhojaan metsässä. Ohuemmat koivut ja männyt ovat taipuneet lumen painosta aivan maata vasten. Isommista puista on pudonnut jättimäisiä oksia, ja monista kynttiläkuusista on katkennut latvat. Onpa kokonaisia puita kaatunut tai katkennutkin lumen painosta.

Pienille eläimille maata vasten makaavat oksat ja puiden rungot ovat tarjonneet suojaa ja pesäkoloja. Maata vasten makaavien puiden välillä kulkee metsäkanalintujen, jänisten, oravien ja lumikoiden jälkiä. Mahtaa niillä olla hieno labyrintti, jossa lepäillä ja ruokailla!

Kevät ja kesä vasta näyttää millaisia tuhoja tykkylumi on puustoon saanut aikaan. Jo nyt osaa sanoa, että paljon puita on katkennut, mutta osa vaurioituneista puistakin varmasti jatkaa kasvuaan kesällä. Kyllä luonto korjaa.. :)

Joillekin puille taakka on käynyt liian painavaksi talven mittaan

Itse olen kyllä nauttinut tästä kaamoksen ja tykkylumen ajasta. Kaamoksen pastellinsävyinen väriloisto, revontulet ja kuun valo ovat maalanneet postikorttimaiseman mielettömän kauniiksi! Nyt kaamos on jo ohi, ja aurinko nousee jälleen. Toivottavasti lumi pysyy puissa vielä pitkään, sillä odotan jo aurinkoisia kevätpäiviä, jolloin tunturit ja metsät ovat ehkä kauneimmillaan!

Kevättä kohti mennään!

Tiina

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Tietoa tykkylumesta - Ilmatieteenlaitos
Ilmatieteenlaitoksen sääennuste Saariselälle
Forecan sääennuste Saariselälle
Vapaata majoitus Saariselällä
Saariselän latutilanne
Reaaliaikainen latutilapalvelu
Vinkkejä retkeilyyn Saariselällä

Kuutamohiihtoa

Yksi talven kohokohtia on öinen kuutamohiihto.

Täysikuun aika on paras, mutta jo heti puolenkuun jälkeen valo riittää metsässä kulkemiseen. Sen sijaan jo muutama päivä täydenkuun jälkeen illat pimenevät ja kuu on vain matalalla metsän yllä riippuva keltainen lätyskä, joka ei valaise enää juuri ollenkaan.

 

Kuutamoiltana varataan lämmintä päälle ja miksei termospulloonkin. Kaiken varalta on hyvä ottaa mukaan myös otsalamppu. Kuun mennessä pilveen sen apu voi olla tarpeen.
Suksiksi sopivat parhaiten hiukan tavallista pitemmät ja leveämmät metsä- tai tunturisukset.

 

 

 

Huolletuilla ja höylätyillä väylillä – luonnollisesti valaistuksen ulottumattomissa – pärjää myös tavanomaisilla latusuksilla. Rohkeasti hiihdetään ulos katuvalojen loisteesta. Kovin kauas ei tarvitse mennä. Heti kun keinovalojen loisto ja vilkutus katoaa, eteen aukenee aivan uusi maailma. Ihmeen nopeasti silmät tottuvat kuutamon kuulakkaaseen, himmeään valoon.

 

 

Kuinka kaunis ja salaperäinen metsä nyt onkaan. Lumen peittämät puut, kivet, kannot  ja koko luonto on vapautunut ääriviivojen rajallisuudesta. Tummat varjot leikkaavat hangen valkoisuutta, metsän muodot ja pinnat sulavat yhteen, erkanevat ja syntyvät uudelleen. Jopa tuttu, päivällä niin arkinen maisema saa uuden satumaisen hohteen.

Hiihtäjä etenee hiljalleen pehmeässä lumessa. Aistit valpastuvat, aika menettää merkityksensä – metsä liikkuu lähemmäs, astuu vierelle ja antaa kulkijalle käsipäivää.

 

Jokaisen suomalaisen olisi päästävä ainakin kerran elämässään hiihtämään yksin kuutamoiseen metsään.

 

Kuu-ukko

Seppo Saraspää

 

Linkkejä:

Saariselkä Treklife

Treklife-reitit

Tietoa hiihdosta

Saariselän sää

Vapaata majoitusta Saariselällä

 

Aikamatka Saariselän hiihdon aikojen alkuun

Täällä Saariselällä on jo näin joulukuun alussa talvi pitkällä. Lunta on yli 40cm ja hiihtämäänkin pääsee huollettuja latuja pitkin mukavasti.

Itselläni on ollut jo pitkään haaveena hankkia kunnolliset metsäsukset. Tänä vuonna vihdoin ja viimein toteutin haaveeni, ja pari viikkoa sitten kotiin saapui upouudet Peltosen Metsä-sukset ja umpihankihiihtoon tarkoitetut sauvat. Ihan täysin perinteistä mallia nämä sukset eivät enää ole, vaan perinteisten "hiirenloukkusiteiden" sijaan suksissa on ihan oikeat back country- siteet.

Hetihän suksia piti päästä kokeilemaan, vaikka oli jo ilta ja ulkona pimeää. Otsalamppua minulla ei ole, joten matkaan lähdin "sokkona". Koska Rumakuruun ei ole vielä ajettu latua, päätin suunnata sinne. Hirvaskurussa huomasin, etten suinkaan ollut ensimmäinen hiihtäjä, joka on suunnannut huollettujen latujen ulkopuolelle.

Hirvaskurussa meni Rumakurun suuntaan hiihtämällä tehty latu. Pimeässä oli vaikea arvioida montako hiihtäjää edelläni oli mennyt, mutta useampi kuitenkin, koska latu oli jo varsin kovapohjainen.

Tavallisiin latusuksiin tottuneena kesti hieman aikaa ennen kuin totuin metsäsuksilla hiihtämiseen. Pidemmät ja painavammat välineet vaativat totuttelua, mutta pian alun jälkeen homma alkoi sujumaan.

Monelle voisi tulla yllätyksenä kuinka hyvin pimeässä metsässä näkee ilman mitään lisävaloa. Lumisten puiden silhuetit taivasta vasten, tähdet ja kuu sekä edessä kumpuileva reitti erottuvat maastosta selkeästi. Tutut paikat tunnistaa helposti, eikä suunnistaminen aiheuta ongelmia.

Pian pääsin puurajan yläpuolelle ja näin kauempana loistavat kylän valot. Latu taisi jatkua Rumakurun suuntaan, mutta itse päätin lähteä kohti avotunturia Vahtamapään rinteeseen. Yllätyin kuinka hyvin sukset pitivät ja luistivat umpihangessa. Suksi kantoi pehmeän pakkaslumen päällä hyvin ja pääsin etenemään varsin reippaasti.

Vahtamapään rinteessä pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan hiljaisuutta ja katselemaan hämyistä maisemaa. Tunturin hiljaisuudessa oli taianomaista tunnelmaa. Pian jatkoin kuitenkin matkaa, sillä kylmä alkoi jo hiipimään takin alle.

Alamäkeen matka taittui mukavasti, ja pian olin taas puurajassa. Koska kello alkoi jo olla paljon päätin oikaista metsän läpi suoraan kotiin. Pimeässä puiden välissä puikkelehtiessa alkoi itselläkin hieman jännittää, noinkohan löydän suorimman reitin kotiovelle. Yllättävän hyvin tutut maamerkit löytyivät pimeässäkin ja löysin reitin ilman sen pidempiä "ketun lenkkejä".

 

Aluetta tuntemattomalle henkilölle en tietenkään suosittelisi pimeässä ja lumisessa metsässä liikkumista merkittyjen ja huollettujen reittien ulkopuolella. Vuosien aikana tutuksi tulleet lähimetsät lukuisine tuttuine maamerkkeineen ja selkärankaan piirtynyt suuntavaisto auttavat etenemään maastossa pimeässäkin.

Pimeässä metsässä aistit valpastuu, ja metsä tulee ikään kuin lähemmäs kuin valaistun ladun vilinässä. Mieleeni tulee ajatus, tällaista hiihto taisi olla Saariselän alkuaikoina. Ei ollut valaistuja latureittejä, ei hienoilla latukoneilla huollettuja tasaisia latuja, eikä paljon muitakaan rakennelmia. Mutta oli samat tunturit ja metsät, lunta ja koskemattoman tuntuista luontoa.

Tästä se kaikki on lähtenyt. Ihmiset ovat vuosikymmenien ajan tulleet hiihtämään Saariselälle hienojen maisemien, tuntureiden ja lumisten talvien vuoksi. Sittemmin hiihtäjien tarpeet ovat lisääntyneet ja laji on kehittynyt, minkä seurauksena ladut ovat leventyneet ja välineet muuttuneet.

Itse olen kasvanut ja oppinut hiihtämään tällä myöhemmällä ajalla - kapeilla suksilla ja koneella huolletuilla laduilla. Olenpa oppinut luisteluhiihdonkin jo hyvin nuorella iällä. Ehkä juuri siksi oli hienoa päästä kokemaan se toisenlainen hiihto. Itse latua tehden ja pimeässä metsässä edeten.

Tämä reissu ei takuulla jäänyt viimeisekseni pimeässä metsässä, eikä uusien metsäsuksien ostaminen jäänyt kaduttamaan.. Suunnitteilla on jo pidempiä retkiä syvemmälle kansallispuistoon ahkion tai rinkan kanssa. Sitä ennen ehdin tutustumaan lähialueen metsiin illan hämyssä vielä useita kertoja.

 

 

Saariselkä Treklife kuvituskuva

 

Tiina Idström

Treklife stories in English

Hunting of colourful sceneries

On the first half of the September 2014 I made a short six day hiking trip in Saariselkä with my son Jukka. We began our journey from Aittajärvi, where we counted 25 cars that belonged to other hikers who were probably inspired by the “autumn colours”. From the beginning the weather was dry and sometimes even sunny, but there were lots of vapour in the air, which blurred the outlines and reduced vision when looking far away. First four days went in these conditions. The picture below, which was taken on the first morning in Suomujoki from the strait of the lake Kotajärvi and Suomujärvi, shows well the weather.

My son was testing his new camera and he is responsible for the pictures included here. The foggy weather reduced the quality of some landscape photos and the autumn colours didn´t do justice for themselves. Although in close-up photos like in this picture taken from the falls of Maalpurinoja, the quality is decent. The moss covering the rocks has already got some amazing colours.

Weather changed in the night before the fifth day. Fog was wiped away and the sky became clear. We had been sleeping near Hammaskuru´s cabin and we were thinking about continuing from there to Muorravaarakan ruoktu and through the Pirunportti, name means “the gate of devil”, to the gorge of Ukselma. On the photo below we are climbing towards the Keinopää and Pirttikallionvaara and looking at were we came. On the background rises the mountain of Vuomapää.

Then we wandered over the valley of river Anteri towards the gorge Akanhärkä.

The view from the gorge of Akanhärkä was great towards the ridges of Ukselma and Sollanpää.

Then we descended to the south-end of the Muorravaarakka- valley and had a little break and a snack on the campfire next to the riverside.

The journey continued smoothly past Muorravaarakan ruoktu´s cabin towards the side of Ukselma and Pirunportti.

On the west side of the Pirunportti opened the gorge Ukselma, where the evening sun started gilding slopes.

When we arrived to the mouth of gorge Ukselma, it was already a late night. Sky was foreshadowing cold night and in the morning our tent was covered in frostworks. Whilst re were making our way towards the cabin Sarvioja, which was couple of kilometers away, the ground was still frosted.

We climbed from the behind of Sudenpesä to Kaarnepää. There was gloving gold and traces of purple in the direction were we had come from.

We continued over the Kaarnepää towards the Maantiekuru and Aittajärvi. On the top of the Kaarnepää the view of waves of round blue mountain peaks was greeting us. Soon we were back at Aittajärvi. The loot was also good. Jukka had taken over 600 photos and I have 35 minutes of video diary.

Again one successful hiking trip down. Besides the photos I think we gathered a lot of physical as well as mental capital.

Heikki Yrjänäinen