Vuoden pimein päivä erämaassa vaikuttaa ulkona tehtävien
aktiviteettien kannalta huonolta idealta. Pimeässä harrastaminen kun on
tyypillisesti jätetty niille, joiden on pakko tehdä touhujaan öiseen aikaan,
eikä pimeään metsään ole helppo löytää vapaaehtoisia menijöitä. Pimeä ei
kuitenkaan ole este, eikä edes hidaste erämaassa liikkumiselle kun tukitoimet
ja varusteet ovat kunnossa. Alueen tuntevan oppaan avustuksella pääsimme
yhdessä Simo Vilhusen ja Jaakko Postin kanssa todistamaan mielestäni revontulet
mennen tullen hakkaavaa valoilmiötä Hammastunturin huipulta talvipäivän
seisauksen aikaan.
Kuvat: Jaakko Posti / Teksti: Antte Lauhamaa / Kuvatekstit: Simo Vilhunen
Hammastunturi sijaitsee noin neljäkymmentä kilometriä
Ivalosta länteen, tiettömän taipaleen päässä. Tunturin huippu on 531 metriä korkea,
joka ainakin telemark-hiihtäjän mielessä herättää lupailuja siitä, että siellä
pystyisi myös laskemaan. Liikkuminen alueella vuoden pimeimpään aikaan
neljänkymmenen kilometrin lähestymisen kera kuulosti alun perin siltä, että
reissuun saisi varata aikaa muutaman viikon verran. Loistava reissu kuitenkin
onnistui viikonlopussa, kun saimme lähestymisen järjestymään moottorikelkoilla
ja oppaaksi alueen kuin omat taskunsa tuntevan Niilo Huhtamellan ja Antti
Kanervan.
Hammastunturin erämaa-alueella on ihmisen toimintojen
värittämä historia, josta kertomuksia riittää muutaman vuosisadan ajalle. Täällä
on asunut niitä kuuluisia Repo-Aslakkeja ja Hammas-Jouneja, joiden tarinat ovat
jääneet tämän perän ihmisten kertomuksiin.
Erämaa on karu mutta rehellinen kasvattaja ja pärjätäkseen
täällä on opittava elämään luonnon ehdoilla. Niilon toimista huokuu varmuus ja samaan
aikaan hiljainen kunnioitus ympäristöä kohtaan, eikä siihen tarvita
korulauseita tai elostelua. "Kattokaapa pojat, tuossa on kahen ilveksen
jäljet vierekkäin" - mies toteaa, kun on pysäyttänyt kelkkansa. Enpä olisi
itse ilveksen jäljiksi tunnistanut. Niilo kertoo petolukujen nousseen muutaman
viime vuoden aikana reippaasti, ja tämän vaikutuksesta poronhoitoon. Iltayön
tunteina saavumme Hammasjärvelle.
Lauantai-aamun hämärä avautuu hieman tukkoisena. Lähestyessämme
Hammastunturia huomaamme kuitenkin kelin olevan siellä kohtuullisen selkeä.
Pysähdymme Hammastunturin juurella sijaitsevalle porokämpälle tauolle ja
suunnittelemme huipulla käyntiä. Ahkioiden narut kaipaavat säätöä ja pääsemme
jatkamaan matkaa.
"Valon piirtämä maisema on yksi kauneimmista, mitä olen milloinkaan nähnyt. Pojat taitavat olla samaa mieltä, koska sanailun sijasta kuuluu enää kameran sulkimen läiskettä."
Hammastunturi on kerrotun mukaan saanut nimensä muodostaan.
Yritän ylöspäin hiihtäessä nähdä hampaan muotoa tunturissa. Samalla olemme
ehtineet jo huipun tuntumaan, jonne pääsemme vuoden pimeimpänä päivänä puolen
päivän tienoilla. Samaan aikaan etelässä taivas selkenee ja auringon kajo
valaisee taivaanrannan punertavana tehden varjoja tuulen piirtämään lumeen.
Valon piirtämä maisema on yksi kauneimmista, mitä olen milloinkaan nähnyt.
Pojat taitavat olla samaa mieltä, koska sanailun sijasta kuuluu enää kameran
sulkimen läiskettä.
Tähän näkymään sanat yksinkertaisesti loppuivat. |
Hammastunturin itäpuolella on jyrkkyyttä sen verran, että
pääsen tekemään suunnittelemani käännökset auringon mennessä mailleen. Turhaan
en siis telemark-suksiani matkaan ottanut. Alemmaksi jättämillemme ahkioille
päästyämme on jo säkkipimeää.
Niilo ja Antti ovat kokemassa verkkoja, kun palaamme
takaisin. Kitsaudesta ei Hammasjärveä voi moittia, koska siikaa riittää kotiin
viemisiksikin. Niilon tekemä lihakeitto ja lämmin sauna kruunaavat tähän
mennessä jo täydellisen päivän.
Sauna erämaassa. Unohtumattomat löylyt tiettömien taipalten takana. |
Seuraavan päivän valjetessa katsastamme Hammasjärven
ympäristöä lumikenkien avustuksella. Rantapusikoissa näkyy runsaasti eläinten
jättämiä jälkiä ja metsästäjänä voin ilokseni todeta, että ainakin osa
riekoista vaikuttaisi palanneen takaisin. Nokipannukahvien jälkeen on aika
pakata kelkat ja lähteä kohti Ivaloa.
Raskaan viikonlopun jälkeen itsensä huoltaminen tuntuu
hyvältä ajatukselta ja päätämme syödä ja saunoa Laanilan kievarissa. Asialleen
omistautuvat ihmiset saavat hyviä asioita aikaan ja voimme todeta Laanilan
kievarin kokin kuuluvan tähän luokkaan. Ruoka on erinomaista. Sauna, paljuineen
ja avantoineen avaa reissun jäljiltä tukkoisen selän, eikä unta tarvitse tämän
jälkeen enää odotella.
Kirjoittaja on pitkän linjan telemark-hiihtäjä, jonka juuret ovat syvällä pohjoisessa Lapissa.
Anten tekemisiin voi tutustua osoitteessa anttelauhamaa.com/.
Lisää Jaakko Postin kuvia löydät puolestaan osoitteesta jaakkoposti.com/
Haluatko astua erämaahan? Kokoa retkikuntasi ja suuntaa osoitteeseen saariselka.com/treklife/
Simo (vas) ja Antte Hammasjärven jäällä. Harmaa kelikään ei hymyä hyydytä! |
Reissun toinen kruunaus: illallinen Laanilan kievarissa. Lähialueiden raaka-aineista intohimolla ja ajatuksella tehty herkullinen ruoka hurmasi retkikunnan. |
Reissussa rasittunut kroppa pehmenee paljussa. Menneet hetket kerrataan vielä yhdessä. Naurulta on hankala välttyä. |
Alkutalvesta vesistöt ovat virtapaikoista usein auki, mikä kannattaa huomioida reitin suunnittelussa. Kaunis Kirakkajoki on taimenen kutualuetta, ja siten täysin rauhoitettu kalastukselta. |
Tässä sitä ollaan. Näkymä hammastunturin ylätasanteelle. Tunturissa näkyi porotokkia ruokailemassa. |
Hammasjärven erämaassa on paljon komeaa, vanhaa metsää. |
Simo ja Antte nousevat ahkioiden kanssa avotunturiin. Taustalla Hammasjärvi ympäröivine vaaroineen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti