Vaellustunnelmia Saariselän erämaasta

Saariselkä Treklifen tiimi toivottaa tämän rauhallisen videon myötä kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

On pakkasia pidelly... (1)

Mitä pukea päälle sitten, kun on oikeasti kylmä?

Saariselällä on päästy nauttimaan tänäkin vuonna jo marras-joulukuussa kunnon paukkupakkasista. Keskitalvella -15 astetta on Ylä-Lapissa kohtalaisen normaali päivälämpötila, joka sopii kaikenlaiseen urheiluun ja ulkoiluun vielä oikein hyvin.

Mutta mitä sitten, kun pakkasmittarin elohopea tipahtaa -25 asteeseen?

Seuraavaksi esittelen teille, mistä oma hiihtovaatetukseni koostuu silloin, kun pakkasmittari näyttää -25 astetta.

Pukeudu kerroksittain

Kerrospukeutuminen on yleinen ohje kylmällä säällä pukeutumiseen. Kerrospukeutumisen idea perustuu kerrosten väliin jäävään ilmaan, joka eristää lämpöä. Itselläni kerrokset koostuvat teknisestä aluskerrastosta, fleece välikerrastosta, softshell kuorikerroksesta ja softshell liivistä.

Aluskerraston tarkoitus on siirtää hikoilun aiheuttamaa kosteutta pois iholta, fleece-kerraston tarkoitus on lämmittää ja kuorikerros estää viiman pääsyä iholle. Vaikka kerroksia puetaan paljon, on tärkeää, että niiden väliin jää riittävästi ilmaa, sillä muuten kerrospukeutumisen idea ei toimi. Hiihtäessä on myös mukavaa, ettei vaatteet purista ja häiritse liikkumista.

Hyvä hiihtoasu on yhtä aikaa lämmin ja hengittävä

Sormet ja varpaat lämpimiksi

Sormien ja varpaiden suojaamisesta kannattaa huolehtia pakkasilla hyvin, sillä vakavista paleltumista saattaa aiheutua ongelmia pitkäksi aikaa. Nykyaikaiset maastohiihtomonot ovat pääsääntöisesti aika kylmiä. Mononsuojat, esimerkiksi legendaariset T-Tossut, lämmittävät varpaita huomattavasti. Onkin parempi pukea mielummin ohuemmat sukat ja mononsuojat kuin ahtaa monoihin liian monet sukat. Ahtaissa monoissa varpaat paleltuvat tavallistakin helpommin.

Myös sormet paleltuvat helposti, joten hanskojen valintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Sormet pysyvät lämpiminä paremmin, kun ne ovat samassa "taskussa". Tämän vuoksi kintaat on aina parempi valinta kuin sormikkaat. Hyvä vaihtoehto on myös pukea ohuet, esimerkiksi villaiset, alusormikkaat kintaiden alle.

Kintaat pitävät sormet lämpiminä kovillakin pakkasilla

Sormien paleleminen voi myös johtua sauvojen kahvan materiaalista. Korkista valmistettu kahva tuntuu käsiin lämpimämmältä kuin kuminen!

"Pipo päässä pakkasella"

Tiesitkö, että suurin osa kehon lämmöstä haihtuu pään kautta?

Siksipä pään suojaaminen on todella tärkeää. Kylmällä säällä oikea pipo on päähineistä paras, ja tarvittaessa pipon alle voi laittaa myös kypärälakin. Putkihuivit (esim Buff) toimivat myös hyvin kaulan, poskien ja korvien suojaamisessa.

Itse tykkään käyttää merinovillaisia putkihuiveja, sillä ne tuntuvat vielä kosteinakin lämpimältä.

Suojaa myös hengitys!

Tulipalopakkasilla myös hengitys kannattaa suojata. Kylmä ilma ei ole terveellistä hengityselimistölle, ja se saattaa herkistää vilustumiselle ja pidemmällä aikavälillä myös esimerkiksi astmalle.

Hengityselimistön suojaamiseksi on olemassa monenlaisia ratkaisuja. Yksinkertaisimmillaan huivin tai kypärälakin läpi hengittäminen lämmittää hengitysilmaa hieman, mutta samalla huivi kostuu ja näin ollen myös jäätyy. Jäinen huivi saattaa tehdä paleltumia kasvojen iholle.

Hengitysilman lämmitin lämmittää ja kosteuttaa sisäänhengitysilmaa

Itse käytän kovilla pakkasilla Lungplus hengitysilmanlämmitintä. Ei ehkä niin kaunis vekotin, mutta toimii kyllä! Samaan tarkoitukseen on varmasti saatavilla monenlaisia muitakin kohtuuhintaisia ratkaisuja, joten turhaan ei kannata keuhkojansa palelluttaa! Saariselällä hengitysilman lämmittimiä myy Partioaitta.

Entä sitten, kun tulee vielä kylmempää?

Usein käy myös niin, että lämpötila laskee vieläkin kylmemmäksi, eikä tällä pukeutumisella enää pärjää. Mikä sitten avuksi?

Jatkoa seuraa seuraavassa tekstissä!

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Saariselän sääennuste
Pakkasen purevuus taulukko
Saariselän latutilanne
Noname hiihtovarusteet 

Tiina

99 pohjoista helmeä - osa 2

Yrjön 9 helmeä:

99 pohjoista helmeä -juttusarjan toinen blogisti Yrjö esittelee nyt lukijoille yhdeksän helmeään Pohjois-Lapin alueelta.

1. Paavisjärvi

Inarin ja Ivalon välissä sijaitseva ja Inarinjärveen yhteydessä oleva Paavisjärvi on äitini kotipaikka. Se on ollut minulle koko ikäni tärkeä paikka. Lapsena siellä tuli käytyä kesäisin usein. Päivät siellä menivät uiden ja virveliä heitellen. Syksyisin kävimme myös hillassa ja puolukassa. Nykyisin siellä on tullut käytyä liian harvoin, kaikenlainen muu tekeminen vie ajan.

Kesäilta Paavisjärvellä. Kuva: Yrjö Portti

2. Jäniskoski

Juutuanjoessa pari kilometriä kirkonkylän sillalta ylöspäin sijaitsee hieno ja varsinkin keväällä erittäin vuolas Jäniskoski. Lapsena kävin siellä keväisin katsomassa tulvaa. Nyt kevään kuohuja on helppo käydä katsomassa, koska kosken yli on rakennettu riippusilta. Riippusilta on osa hienoa "Oi Juutua" -polkua.

Juutuanjoen Jäniskoski.

 

3. Lokakuun kuulaat ilmat

Aiemmin talvi tuli yleensä jo lokakuun puolivälissä. Silloin oli mukava hiihdellä melkein kuin keväisissä keleissä; aurinko paistoi ja pakkasta ei ollut liikaa. Nykyisin sellaisia päiviä on harvassa.

4. Keskitalven kuutamo

Keskitalven täydenkuun ajat ovat hienoja. Silloin on yleensä pakkasta, joten taivas on selkeä. Täyden kuun aikana iltaisin ulkona näkee kulkea aivan ilman keinovaloa. Revontulet olisivat sitten jo kerma kakun päälle. Monta kertaa olen käynyt hiihtolenkillä kuun valossa. Tunnelma on erikoinen ja ainutlaatuinen.

Keskitalven täysikuu valaisee maastoa.

 



5. Kevon luonnonpuisto

Utsjoen kunnan alueella sijaitseva, vuonna 1956 perustettu Kevon luonnonpuisto on tutustumisen arvoinen alue. Etenkin ruskan aikana vaeltajat valloittavat sen 65 kilometriä pitkää vaellusreittiä. Puiston helmi on kanjonimainen syvä rotkolaakso, Kevon kanjoni. Se sykähdyttää aina yhä uudelleen. Reitti on tullut vuosien varrella vaellettua läpi harjoitusmielessä useaan kertaan.

 Kevon kanjoni. Kuva: Kevon kuva-arkisto

 

6. Ravadasköngäs

Lemmenjoen kansallispuiston alueella sijaitseva Ravadasköngäs on hieno nähtävyys. Sen korkeus on yli 20 metriä. Tulva-aikaan keväällä putouksesta alas tuleva vesimäärä on melkoinen.

 Ravadaskönkään kuohuja.

 

7. Vuodenajat

Täällä meidän leveysasteilla on vielä kutakuinkin selvät neljä vuodenaikaa. Etelä-Suomen loskakelit puuttuvat täältä lähes kokonaan. Varsinaista etelän kaamosta täällä ei ole, koska lumi, tähdet ja kuu antavat valoa. Talvi on tosin lyhentynyt noin kuukaudella verrattuna 1970-luvulle, ja kesä ja syksy ovat vastaavasti pidentyneet.

8. Sikovuonon kylä

Inarista noin 7 kilometriä pohjoiseen Muddusjärven rannalla sijaitsee nykyisin pieni, eläköitynyt Sikovuonon kylä. 1960-luvulla  se oli erittäin elinvoimainen ja lapsirikas kylä. Olen asunut siellä 7,5 ensimmäistä vuottani. Muistoihin ovat jääneet kalastusreissut isän kanssa siikasaaliineen ja hiihtoretket naapurin pojan kanssa Sikovaarassa ja Luosmatunturilla.

9. Suunnistusmaastot

Inarin kunnan alueella on todella hyviä ja erilaisia suunnistusmaastoja. Saariselän kyläkeskuksen alue soveltuu hyvin sekä maasto- että korttelisuunnistukseen. Saariselän tunturialueen maastoissa on pidetty monet Suomen tunturisuunnistuksen kilpailut. Joka kerta kilpailut ovat saaneet kiitoksia. Koppelon alueella voidaan pitää suuremmatkin kilpailut - niin hyvä alue on. Inarin Kortevaaran erikoisuutena on erittäin suuret kivet ja siirtolohkareet.

Saariselällä järjestettiin Suomen tunturisuunnistus kesällä 2013.

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Inarijärven vesistö
Kevon luonnonpuisto
Juutuan retkeilyalue
Lemmenjoen kansallispuisto
Ravadasköngäs
Lapin Sudet suunnistus
Revontulet


Yrjö Portti

Kirjoittaja on syntyperäinen inarilainen ja aktiivinen luonnossa liikkuja.

Saariselkä today 2.12.2013

Lunta ja pakkasta

Vuodet eivät ole veljeksiä, sanotaan. Mutta täällä Saariselällä talvi on edennyt ajallaan, suurin piirtein niin kuin ennenkin. Kesä ja syksy olivat lämpimiä, mutta kalenterin kääntyessä lokakuulle säät kylmenivät ja ensilumikin satoi maahan. Lämpimämmistä jaksoista huolimatta maa on pysynyt valkoisena yhtäjaksoisesti ensilumen satamisesta lähtien.

Saariselällä on hiihdetty jo lähes kaksi kuukautta, ja luonnonlumikin on ollut jo maassa melkein yhtä kauan. Tällä hetkelle pakkasta on reilut -20 astetta, ja lunta on maassa noin 40cm. Mitattiinpa eilen Laanilan tietämillä -28 astetta pakkasta. Oikea talvi siis.

Alkutalven sinisellä valolla on rauhoittava vaikutus

Kaamos alkaa 

Täällä meidän korkeudella kaamos alkaa ylihuomenna 4.12. ja jatkuu tammikuun alkupuolelle. Keskiviikon jälkeen aurinko nousee seuraavan kerran 8.1.

Vaikka aurinko ei nousekaan, ei kaamosaika ole Ylä-Lapissa täysin pimeää. Päivien himmeä valo hohtaa pastellin sävyissä. Yöaikaan tähtitaivas, kuu ja revontulet valaisevat pohjoisen taivaan. Täysikuun aikaan voi metsässä kulkea ilman mitään valoa, sillä kuun valo valaisee tietä.

Tällä hetkellä on menossa hyvä revontulijakso, minkä vuoksi revontulia näkyy usein. Kun sää on kirkas ja pilvetön, voi revontulia nähdä lähes joka yö. Saariselkä on erityisen hyvää aluetta revontulien katseluun, sillä kylän häikäisevistä valoista pääsee nopeasti pois metsän pimeyteen.

Revontulet valaisevat tuntureita kaamosaikaan

Ladut huippukunnossa

Viime viikolla Saariselällä oli oikein kunnon lumipyry, jonka aikana uutta lunta tuli yli 15 senttiä. Uuden lumen ansiosta ladutkin ovat huippukunnossa. Tykkilumelta on päästy siirtymään kokonaan luonnon lumille, ja pidempiä reittejä avataan koko ajan.

Saariselän ladut ovat huippukunnossa

Lisääntynyt lumi mahdollistaa myös muut talviset aktiviteetit. Suomen pisimmässä pulkkamäessä pääsee jo nauttimaan vauhdin hurmasta pulkan kyydissä. Lumikengillä ja metsäsuksilla pääsee myös liikkumaan luonnossa, ja koiravaljakkosafaritkin ovat jo tälle talvelle alkaneet.

Joulu tunturissa

Joulukuun alussa myös Joulun suunnittelu on täydessä vauhdissa. Joulu tunturissa on ainutlaatuinen. Luminen maisema, iloiset ihmiset ja tunturin rauhallinen tunnelma luovat ainutlaatuisen hienot puitteet Joulun viettoon.

Saariselällä järjestetään Joulun pyhien aikaan monenlaisia tapahtumia niin paikallisten ihmisten kuin matkailijoidenkin iloksi. Jos jouluruokaa ei halua tehdä itse, on monissa alueen hotelleissa ja ravintoloissa aattona tarjolla suomalainen joulupöytä. Lisäksi aaton perinteisiin kuuluu joulurauhan julistus Kaunispään huipulla.

Joulunodotus on alkanut tunturissa

Jos joulun sanomaa haluaa toteuttaa luonnon rauhassa, voi halutessaan lähteä "jouluhössötystä" pakoon erämaahan. UKK-puiston autio- ja varaustuvat palvelevat erämaan kulkijoita kaikkina päivinä vuodessa, myös jouluna. Kaamosaikaan erämaassa vallitsee täysin ainutlaatuinen hiljaisuus ja rauha, jossa Joulun sanoma saa täysi uuden merkityksen.

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Saariselän latutilanne
Joulunajan tapahtumia Saariselällä
Vapaata majoitusta Saariselällä
Lisätietoa kaamoksesta
Saariselän sääennuste
Revontuliennuste
Tietoa revontulista
UKK-puiston tuvat

99 pohjoista helmeä - osa 1

99 pohjoista helmeä on Saariselkä Treklifen uusi juttusarja, jossa 11 eri kirjoittajaa jakaa yhdeksän omaa helmeään blogin lukijoille. Helmet voivat olla paikkoja, ihmisiä, aktiviteetteja, tapahtumia tai mitä tahansa kokemisen ja näkemisen arvoista Saariselällä ja Pohjois-Lapissa. Juttusarjan lopuksi kasassa pitäisi olla siis 99 pohjoista helmeä. Osaatteko muuten arvata mihin luku 99 viittaa? :)

Tiinan yhdeksän helmeä

 

Saariselkä ja Pohjois-Lappi on kotiseutuani. Olen asunut täällä lähes koko elämäni ja vuosien mittaan olen juurtunut tänne. Tämän vuoksi täkäläiset paikat, ihmiset ja ilmiöt ovat minulle tuttuja vuosien takaa. Senpä vuoksi yhdeksän helmen valitseminen kaikkien helmien juttujen joukosta oli hankalaa.

1. Saariselän ladut

 

Hiihtäjänä ensimmäinen valitsemani helmi on luonnollisestikin Saariselän alueen ladut. Saariselällä hiihdetään lokakuusta toukokuuhun, ja Saariselän 200 kilometrin laajuinen latuverkosto tarjoaa hiihtäjälle haasteita hänen tasostaan ja tavoitteestaan riippumatta. Saariselän ensilumen latu avataan säilölumella jo lokakuun alussa ja pakkasten myötä latua pidennetään tykkilumella. Luonnonlumen sadettua maahan ladut vievät hiihtäjän ympäröiville tuntureille ja metsämaille. Ladut huolletaan talven jokaisena päivänä, minkä vuoksi ne ovat aina priimakunnossa!

2. Iso Inari (Inarinjärvi)

 

Inarinjärvi on Suomen kolmanneksi suurin järvi. Iso Inari on erämainen järvi, jonka tuhannet saaret ja suuret, tuuliset selät luovat aivan omanlaisensa lumoavan kokonaisuuden. Inarinjärvi tarjoaa mahdollisuudet kaikenlaiseen harrastamiseen: kalastamiseen, veneilyyn, melomiseen ja talvella moottorikelkkailuun ja hiihtämiseen. Inarin kirkonkylän läheisyydessä sijaitsevat saamelaisten ikiaikainen uhripaikka Ukonsaari sekä hautuumaasaaret.

Kuva kopioitu Metsähallituksen luontoon.fi palvelusta, josta löydät lisätietoja alueen retkeily- ja yöpymismahdollisuuksista.

3. Otsamo-tunturi

 

Otsamo-tunturi on Inarin kirkonkylän lähin tunturi. Otsamon huipulla on pieni palovartijan tupa ja näkötorni, josta aukeaa näkymät alas Inarin kylälle, itään Inarinjärvelle, länteen kohti Hammastunturin erämaata ja Lemmenjoen kansallispuistoa sekä pohjoiseen kohti Muotkatunturin erämaa-aluetta. Kirkkaalla säällä näkymä tunturin huipulta on uskomattoman kaunis, ja sumuisina päivinä tunturin huippu kietoutuu valkoiseen usvaan. Kylältä tunturiin johtaa pieni kinttupolku, jonka toinen pää jatkuu Riutulan Rovajärven savottakämpälle. Talvisin tunturin huipulle johtaa kelkalla ajettu erämaalatu.

4. Kaamosjazz

 

Marraskuun lopussa järjestettävä Kaamosjazz-tapahtuma tuo Saariselälle maailman parhaita jazz-muusikoita, ja vuosi toisensa jälkeen "jazzeille" matkustavia musiikin ystäviä. Luminen maisema, paukkuva pakkanen ja sininen kaamos yhdessä svengaavan musiikin kanssa luovat unohtumattoman hienon kokemuksen. Omat muistoni Kaamosjazzeilta alkavat lavan takaa, Inari Swing Bandin saksofonistina, minkä jälkeen olen nauttinut jazzeista yleisön joukosta. Hieno tapahtuma, jolla on toivottavasti edessään vielä pitkä tulevaisuus!

5. Saariselkä MTB Weekend

 

Jos Kaamosjazz edustaa Saariselän vanhoja ja perinteisiä tapahtumia, on Saariselkä MTB Weekend uudempi juttu. Saariselkä MTB on maastopyöräilytapahtuma, joka järjestettiin syyskesällä 2013 kolmatta kertaa. Tapahtuma on tarkoitettu kaiken tasoisille pyöräilyn harrastajille, ja tapahtuman reitit vievät pyöräilijät Saariselän avariin tunturimaisemiin ja metsämaille. Tapahtuman lämminhenkinen tunnelma ja upeat maisemat jäävät mieleen tapahtuman jälkeen.

Saariselkä MTB maratonin osallistujia Kaunispään nousussa.

6. Ivalojoen hiekkarannat

 

Ivalojoki luikertelee leveänä ja matalana läpi Inarin kunnan. Hiljakselleen mutkittelevan joen rantoja reunustaa leveät ja matalat hienohiekkaiset hiekkarannat. Keskellä Ivalon kylää Ivalojoen sillan kupeessa sijaitsee Ivalon kylän uimaranta, joka on hieno ja helposti tavoitettava esimerkki Ivalojoen hiekkarannoista. Jos kaipaat rauhallisempaa rantaa, löytää veneen tai kanootin avulla liikkuja joen varresta hienoja rantoja, joilla voi pulikoida täysin omassa rauhassaan. Näillä leveysasteilla saattaa vesin tosin olla pitkälle kesään "aika vilpoista", joten alkukesän uimareissut saattavat olla varsin pikaisia. :)

7. Pielpajärven erämaakirkko

 

Pielpajärven erämaakirkko on minulle tuttu jo ihan pikkutytöstä koulun päiväretkiltä. 1700-luvun lopulla rakennettu puinen kirkko on meille Inarin lapsille tuttu myös erilaisten karmivien kummitusjuttujen muodossa. Narisevat lattialaudat ja pimeät nurkat saavat pienen ihmisen mielikuvituksen laukkaamaan. Tämä kamalan kaunis ja ihanan pelottava paikka on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Kokeileppa muuten istua kirkon penkeille; penkkien mitoitus vaikuttaa olevan melko pienikokoisille ihmisille tehty!

Kuva kopioitu Metsähallituksen luontoon.fi palvelusta, josta löydät lisätietoja kirkon historiasta sekä kirkolle johtavista reiteistä.

8. Kaunispää-tunturi

 

Kaunispää-tunturi kohoaa 438 metrin korkeuteen aivan Saariselän kylän kupeesta. Kaunispää tarjoaa kaikille jotain. Sen itärinteellä sijaitsee Ski-Saariselän rinteitä, etelärinteellä vanhat tekniikkaladun pohjat, Kaunispää XCO maastopyöräilyreitti sekä Suomen pisin pulkkamäki, ja huipulla Huippu-ravintola. Huipulle pääsee siis hiihtohissillä, kävellen, hiihtäen ja tarvittaessa autolla. Huipulta aukeaa mielettömät maisemat kaikkiin ilman suuntiin, ja talvella sieltä voi bongata revontulia. Itselleni Kaunispää on usein tarkoittanut kovia mäkiharjoituksia hiihtäen, pyörällä, juosten ja rullahiihtäen.

Talvinen maisema Kaunispäältä etelän suuntaan.

9. Luonto

 

Minne ikinä suuntaatkin Saariselällä ja Pohjois-Lapissa, et voi välttyä ympäröivän luonnon vaikutuksesta. Minulle luonnon läheisyys ja saavutettavuus on aina ollut tärkeää. Täällä Inarissa, jossa jokaiselle kuntalaiselle on tilaa kaksi neliökilometriä, koskematon luonto alkaa kotiovelta. Vuodenaikojen vaihtelu ja eri kausien työt rytmittävät pohjoista elämää.

Tekstiin liittyviä linkkejä:

 

Saariselän ajankohtainen latutilanne
Kaamosjazz musiikkifestivaali
Saariselkä MTB Weekend -maastopyöräilytapahtuma
Luontomatkailukohteet luontoon.fi palvelussa: Pielpajärven erämaakirkko, Ivalojoki, Otsamo (Inarin retkeilyalue) ja Inarinjärvi

Tiina Idström

Kirjoittaja on paljasjalkainen inarilainen ja intohimoinen maastohiihdon ja -pyöräilyn harrastaja sekä metsässä samoilija.

Oikeassa paikassa väärään aikaan?

Oikeassa paikassa väärään aikaan?

Metsä oli hiljainen. Pysähtyessä tuntui kuin alkaisi tinnittämään. Kuusi huojui tuulessa. Sen alla erottui polku, jonka mukulaista pintaa peittivät juurien rönsyt. ”Tästä ei varmaan hetkeen ole kukaan kulkenut”, aprikoin mielessäni.

”Mitä sinä täällä oikein teet”, oli Sompiontietä vastaan ajanut pakettiautokuski tuntunut kysyvän ilmeellään.

Mietin sitä itsekin. Senkun käymässä.Tarvitseeko kaikkeen syytä? Enkö muka saisi? Eikö se riitä, että haluaa nähdä jotakin mitä ei ole ennen nähnyt?

Tässä tuhrukelissä ei kyllä paljoa nähnyt.

Kaivoin kameran repusta ja puin sen takin alle odottelemaan. Ehkäpä jotain ilmaantuisi? Lähdin kapuamaan ylös kiemurtelevaa polkua, jolle oli ollut helppo löytää pieneltä levikkeeltä. Tällainen lähtöpäivän kävelyreissu.

Oli hienoa olla yksin liikkeellä! En oikeastaan koskaan ollut viettänyt viikonloppua lähes yksinäni. En ole mikään erakkoluonne. Pidän ihmisistä. No, olihan Savottakahvilan rouvan kanssa mukava rupatella munkkikahvien ääressä kuluneesta sesongista. Kuulemma oli ollut kiireinen ruska. Oikein aukioloaikoja saanut pidentää...

Nyt ei ollut kiire. Kaikkialla oli tilaa. Varsinkin täällä Pyhä-Nattasen rinteellä lumituiskussa. Kapusin ylemmäksi puurajaan. Nyt sai vetää huppua päähän, sillä lunta tuiskutti juurikin siinä kuuluisassa vaakatasossa. Tähyilin ympärilleni, mutta huippua ei vielä näkynyt.

Siellä niiden pitäisi olla. Saamelaisten pyhien kivipaasien. Toorien.

Ympärillä aukesi rakkakivisiä pirunpeltoja ja muutama kitukasvuinen kataja sekä tunturikoivu. Maisema oli mustavalkoinen. Siellä täällä lumesta pisti vielä muutama värikäs varpu, muistutuksena menneestä sesongista. Lapin matkailun syyssesonki, ruska, kestää pari viikkoa. Kauhea hässäkkä ja sitten kaikki on ohi. Odotellaan joulun pyhiä leposykkeellä.

Tästä ei maisema ei paljon karummaksi muutu!

Minusta matalasesonki on mahtavaa aikaa olla tunturissa!

En kaipaa hiihtolomien jonokaaosta sitten ollenkaan. Rinteessä viihdyn parhaiten keväällä, kun perusjantteri kaivelee jo tupsulakkiaan serpentiinistä Ullanlinnan puistossa. Loppusyksyssä on myös jotain erityisen valloittavaa. Luonto on hiljentynyt. Kaamos on tulossa. Päivän hailakka valo väistyy arktisen yön pimeyden tieltä.

Toisaalta viihdyn nykyisin parhaiten sellaisessa rinteessä, jossa joudun itse keräämään tarvittavat metrit reisilihaksillani. Syvässä lumessa.

Ulkoilmaharrastukset ovat aina kelistä kiinni. Upeimmat elämykset kokee silloin, kun olosuhteet osuvat juuri tismalleen kohdalleen. Laskemisessa puhutaan jiihaa-keleistä; niistä hetkistä kun ei kykene pitämään lapsellista intoa sisällään, vaan se purkautuu spontaanina mylväisynä huulilta. Jiihaa! Perin epäsuomalaista oikeastaan, sellainen iloitseminen. Kel' onni on ja niin edelleen...

Hyvät laskukelit tuovat mukanaan ilmoön nimeltä puuteristressi. Herkusta on pakko saada paras irti. Jos odotukset eivät syystä tai toisesta täyty, seuraa pettymys. Unelmakelit ovat täyttä suorittamista, tai ainakin suoritusmoodiin on helppo lipsahtaa. Pakko. Saada. Kaikki. Irti.

Ja tietenkin ikuistettua hetket upeisiin kuviin.

Havahduin ajatuksistani keskellä tuulen piiskaamaa tunturinkuvetta. Tuntui puhdistavalta olla täällä ilman sen kummempaa agendaa. Ei haittaisi, vaikken kaivaisi kameraani esiin. Oikeastaan se olisi täysin ymmärrettävää.

Olin lähtenyt reissulle toiveenani saada hienoja kuvia revontulista. Nyt oli maksimikausi ja näin pohjoisessa lähes taatusti näkisin jotain, mikäli taivas olisi kirkas. Luonnollisestikin paksu pilvipeite piti maiseman harmaana koko viikonlopun.

Ei keliä – ei stressiä.

Revontulikuvauksessa pätee samanlainen hetkellinen stressi kuin puuterilumessa. Näytös voi kestää vain kaksi minuuttia ja olla sitten ohi. Hienot kuvat vaativat harkintaa, mutta usein tilanteen ollessa päällä tulee vain puolipaniikissa räiskittyä umpimähkään jokaiseen suuntaan. Jos kameran asettaisi yhteen kohtaan ja antaisi sulkimen räpsyttää ajastimella, voisi itsekin keskittyä nauttimaan näytöksestä. Kamera kaulallani muistutti minua paradoksista; missaanko hienoimmat hetket hätäilemällä niiden tallentamisesta?

Aloin lähestyä huippua. Isot laattamaiset lohkareet täplittivät pirunpeltoa. Karua, erittäinkin karua. Samalla myös kiehtovan kaunista! Kaivoin kamerani esiin ja käänsin ujeltavalle tuulelle selkäni. Tästä tulisi hieno mustavalkoinen kuva. Minimalistinen ja kontrastinen, sellainen juuri mistä pidän!

Pikkuruinen palovartijan tupa ja huussi. Tuulen ja tuiskun armoilla.

Kyltissä luki; Palovartijan tupa 0,2km. Muutaman kymmenen metrin päästä näin sen. Pieni, harmaan lankun pinnoittama mökkerö uhmasi viimaa kuin kyyristyneenä. Kaverinaan sillä oli huussi. Rakennusten suojana huipulla kiersi korkeitten kivipaasien rykelmä. Siinä ne olivat, toorit. Olipa huikea paikka! Hyvällä ilmalla täältä näkisi varmasti kauas. Nyt tuiskun keskellä tuntui kuin olisi muutaman kymmenen metrin laajuisessa kuplassa, eikä tietäisi loppuuko maailma kuplan ulkopuolella. Se oli mahdollisesti vieläkin jännittävämpi ajatus kuin sadan kilometrin näkyvyys.

Hain viimalta suojaa kopistellen sisään Palovartijan tupaan, johon juuri mahtui kamiinan lisäksi kaksi laveria ja pöytä. Istahdin pöydän ääreen kaivelemaan eväsleipiäni esiin. Ulkona tuisku jatkui. Mahtava paikka ja mahtava tunne olla yksin tällaisessa paikassa tällaisessa kelissä. Vieraskirjan mukaan kukaan ei ollut käynyt täällä neljään päivään, kuten olin ollut aistivinanikin. Tein kirjaan oman merkintäni.

Kirjoittaja Palovartijan tuvassa. Kuva jalustalta ja viivelaukaisimella. 

Onneksi tulin!

Valokuvattuani aikani tuvan ja vaikuttavien kivipaasien ympäristössä lähdin kulkemaan verkkaisesti alamäkeen takaisin autolleni. Matkalla pohdin, kuinka monia tällaisia vähän tunnettuja helmiä Lapissa onkaan. Pyhä-Nattasen laki Palovartijan majoineen ja kivipaasineen oli tietyllä tavalla yksi vaikuttavimpia paikkoja missä olen käynyt. Tuntui, että olin ”löytänyt” jotain joka puoliksi tekisi mieli pitää  itsellään, salaisuutena. Ikään kuin pelkäisin viehätyksen katoavan ihmisten kiinnostuksen myötä.

Liekkö huoli kuitenkaan paikallaan. Jos kivipaadet kestivät aloillaan jääkauden, eivät ne varmaan parista jalkaparista säikähdä, vai mitä luulette?

Sompion luonnonpuiston reitit Luontoon.fi -palvelussa ->

Teksti ja kuvat: Simo Vilhunen / facebook.com/simovilhunen1913 

Kirjoittaja on kovaa vauhtia lappilaistuva ex-espoolainen, jolta ei kannata kysyä valokuvauksesta varautumatta tunnin vaahtosuiseen monologiin.

Toorit näyttivät kuin pannukakkukasoilta, vaikka ovatkin yhtenäistä kiveä.

Mietteitä maastojuoksupolulta

Mietteitä maastojuoksupolulta

Telemark-hiihtäjän vuosi tähtää talveen ja lumeton aika kuluu harjoittelun merkeissä talven retkiä varten. Maastojuoksu, tai muodikkaasti trail running, on todella hyvä tapa pitää peruskunto kohdillaan talvea varten. Tiet on tehty autoja ja pyörillä varustettujen ajoneuvojen liikkumista silmällä pitäen ja niissä on mielestäni jaloin liikkumiseen luonnottoman kova alusta. Maastossa liikkuminen tuntuu luonnolliselta paitsi vaihtelevan alustan myös ympäristönsä vuoksi. Vaihteleva polku tuo mielekkyyttä juoksuun ja parantaa koordinaatiota. Parhaimmillaan lenkillä on samoja elementtejä kuin talvisessa tunturissa, jossa silmä lepää ja sielu puhdistuu.

Rumakurun siluetti "uuden" (rakennettu 1960-luvulla) päivätuvan ikkunasta. Kuva: Simo Vilhunen

Saariselältä lenkille lähtiessäni päätin valita kohteekseni Rumakurun, Iisakkipään luontopolkua seuraillen. Kelo-ojalta polku mutkitteli puronvartta ylöspäin ja kääntyi ylös tunturiin. Mäntymetsän jälkeen nousin avotunturiin, josta polku lähtee viettämään alaspäin kohti Rumakurua. Tuntureiden ympärillä levittäytyvä metsämaisema on kuin toinen maailma kun sitä lähestyy avotunturista käsin. Jossain vaiheessa vaivaiskoivut vaihtuvat mäntymetsään, jossa on suojaisaa juosta.

Jyrkkäseinäinen ja kivikkoinen Rumakuru sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Saariselältä. Perille saavuttuani kiinnitin huomiota kurun jyrkkiin seiniin ja syvään pohjaan. Jyrkällä seinällä olisi hyvä laskea, mutta syvä pohja on riski, jos lumi jostain syystä sattuisi vyörymään. 

Kuru näyttää sivusta katsottuna kuin auralla kynnetyltä ja herättää ajatuksia sen syntyperästä.

Rumakurun kämppä rakennettiin 1800 - 1900 lukujen vaihteessa ja se on Saariselän alueen vanhimpia kämppiä. Kämpän rakentajista ei ole varmaa tietoa, mutta lähialueelta löytyneiden kaivuujälkien perusteella sen on arveltu alun perin olleen kullanetsijöiden tukikohta. Nykyään se on Urho Kekkosen kansallispuiston päivätupa ja maastojuoksijalle hieno paikka pysähtyä tankkaamaan.

Söin mukaani ottamani sämpylän urheilujuoman kera ja mietin talven tuloa. Maailmalla matkustaessa on tullut nähtyä kaikenlaisia paikkoja, ja me voimme olla ylpeitä meillä säilyneestä erämaaluonnosta. Rauha, hiljaisuus ja luonnon karu rehellisyys ovat korvaamattomia ihmiselle. Teknologiasta, kaupungistumisesta ja niin kutsutusta kehityksestä huolimatta, me olemme lähtöisin luonnosta ja osa meidän olemuksesta kuuluu tänne. 

Polku, odottamassa juoksijaa. Kuva: Simo Vilhunen

Liekö vieraantuminen luonnosta sitten yksi syy sille, minkä vuoksi meillä on lisääntyvässä määrin sosiaalisia ongelmia?

Paluumatkalla seurailin maakotkan kaartelua, joka näytti olevan liikkeellä ruuan hankintapuuhissa. Muita liikkujia tuona päivänä ei ollut ja juoksu tuntui kevyeltä. Pitkä ja loiva alamäki yhdistettynä perillä odottavaan saunaan lisäsi menohaluja siinä määrin, että puhelimen sykemittari antoi alle neljän minuutin kilometrivauhdit viimeisille muutamalle kilometrille. Kotkaa tämä ei näyttänyt kiinnostavan, liekö sitten mittaillut minut syömiseen kelpaamattomaksi.

Viidentoista kilometrin lenkin jälkeen sauna ja hyvä ruoka maistuivat. Tällaiset päivät jäävät mieleen ja antavat potkua arkeen. Täytyy tulla pian uudestaan.

– Antte Lauhamaa / anttelauhamaa.com/

Iisakkipäätä huiputtamassa lumikengillä

Yhtenä lomapäivänä päätimme lähteä kokeilemaan lumikenkäilyä. Lumikengät saimme vuokralle eräästä paikallisesta ohjelmapalveluyrityksestä, ja samasta paikasta saimme myös reittiohjeet Iisakkipään valloitukseen. Koska emme olleet koskaan aiemmin kokeilleet lumikenkäilyä, oli mukavaa, että reitti oli merkattu maastoon. Merkattua reittiä myötäillen maastossa kulki lumikenkiä kantava ura, jolla kävely oli kevyttä. Aina halutessaan lumikenkien kantoa pystyi testaamaan kantavan uran ulkopuolella umpihangessa tunturikoivujen välissä puikkelehtien.

Iltaruskoa Iisakkipään alarinteiltä. Kuva: Tiina

Lähdimme matkaan maastohiihtolatujen lähtöpaikalta, josta myös lumikenkäreitin merkkaus alkoi. Pian alun jälkeen saavuimme Urho Kekkosen kansallispuiston rajalle. Samalla alkoi myös pitkä nousu kohti Iisakkipää tunturia. Alkuun nousu oli todella jyrkkää, mutta ensimmäisen töyrään jälkeen nousu loiveni ja pääsimme nauttimaan kauniista ja lumisesta metsämaisemasta. Kävelimme pätkiä kovalla uralla, ja aina välissä hyppäsimme umpihankeen tutkimaan metsää. Pidimme kuitenkin koko ajan vihreät reittitolpat näkyvillä, jotta pysyimme oikealla reitillä.

Pian saavuimmekin mäntymetsän rajalle, jossa puusto muuttui matalaksi tunturikoivikoksi. Tunturikoivujen välissä risteili riekon jälkiä, mutta harmiksemme emme nähneet yhtään riekkoa. Varmaankin ne olivat kipakan pakkassään vuoksi suojassa lumen alla kiepissään. Seuraavaksi eteemme tuli risteys, josta Iisakkipään reitti kääntyi ylös vasemmalle tunturiin. Samalla myös maisemat aukesivat alas Saariselän kylälle ja etelään Kiilopäälle ja Nattasille.

Viimeinen nousu Kiilopään huipulle sujui nopeasti, ja pian saimmekin ihailla Iisakkipään huipulta eri suuntiin aukeavia maisemia. Kirkkaalla säällä idässä siintää Venäjän tunturit, ja alempana ladulla edenneet hiihtäjät näkyivät tunturin huipulle pieninä pisteinä. Huipulla pysähdyimme juomaan termospullosta lämpimät kaakaot, ja sen jälkeen olikin jo aika lähteä takaisin kohti mökin lämpöä.

Matka takaisin kohti Saariselkää kului nopeasti – pitkän nousun jälkeen matka taittui alamäkeen puolijuoksua. Alamäkeen ehdimme ihailemaan kaikkia kauniita lumen ja jään muodostelmia iltapäivän hämärtyvässä valossa. Korkeat ikimännyt ja kallioiden muodostelmat loivat loppumatkalle lähes taianomaisen tunnelman. Lopulta pääsimme takaisin kylälle väsyneinä mutta onnellisina.

Lumikenkäily lumisessa metsässä ja tuntureilla osoittautui mukavaksi ja ikimuistoiseksi lomapäivän viettotavaksi.

– Tiina & Reima / tiinajareima.net/

Päiväretkellä Rautulammella

Lähdimme eräänä alkukevään päivänä Rautulammen hiihtoretkelle Kiilopään tunturikeskuksesta. Retken pituus oli noin 25 kilometriä, ja se oli koko matkalta merkitty. Kevättalvella reitti ajetaan kelkalla erämaaladuksi, jolloin sen pystyi hiihtämään perinteisen suksilla. Aikaisemmin talvella, kun reittiä ei ole pohjattu, sen voi halutessaan kiertää leveämmillä suksilla.

Reima Rautulammelle johtavalla ladulla. Kuva: Tiina

Rautulammen reitti kiinnosti meitä, koska se kulkee pitkiä matkoja avotunturissa ja Rautulammella pääsee kokemaan aitoa erämaan rauhaa. Kiilopäältä lähtiessämme pääsimme jo muutaman sadan metrin hiihdon jälkeen avotunturiin, ja saavuimme pian Niilanpään poroerotuspaikalle, jossa pidimme ensimmäisen juomatauon. Niilanpäällä sijaitsi myös reitin ensimmäinen nuotiopaikka ja päivätupa, mutta emme jääneet vielä tässä vaiheessa pitämään pidempää taukoa.

Pian Niilanpään jälkeen latu kääntyi kohti Raututuntunreiden huippuja ja ensimmäisiä pitkiä nousuja. Kirkkaassa alkukevään auringossa tuntureiden huipuilta aukesi uskomattoman kauniit maisemat, ja taivaanrannassa siinsi UKK-puiston korkeimmat huiput aina Venäjän rajalle saakka. Rautulampea lähestyessä vauhdikkaat alamäet vauhdittivat matkantekoa, ja Rautulammen päivätuvalle saavuimme yllättävän nopeasti ja vaivattomasti. Tuvalla päätimme pitää hieman pidemmän tauon ja piipahtaa sisällä. Tovin muiden matkalaisten kanssa kuulumisia vaihdettuamme päätimme jatkaa matkaa.

Rautulammen jälkeen maasto muuttui kumpuilevammaksi reitin sukeltaessa Rautupään ja Kutturapään väliseen kuruun. Suksien toimiessa loistavasti ja auringon paistaessa matka taittui kuin siivillä. Pian saavuimmekin jo seuraavaan risteykseen, jossa vastaan tuli leveä latukoneella vedetty latu. Sesonkeina auki olevalle Luulammen latukahvilalle olisi ollut tästä risteyksestä matkaa vain noin puoli kilometriä, mutta illan jo hämärtyessä päätimme jatkaa matkaa suoraan kohti Kiilopäätä.

Seuraavaksi vuorossa oli pitkä ja hivuttava nousu Kiilopään rinteeseen sekä vauhdikas lasku tunturikeskukseen. Nousun edetessä maisemat paranivat koko ajan, ja ladun korkeimmalla kohdalla saimme ihailla auringon laskua tuntureiden taakse. Viimeinen vauhdikas lasku Kiilopään tunturikeskukseen toi hymyn huulille, ja täydellinen päivä sai päätöksensä savusaunan pehmeissä löylyissä.

– Tiina & Reima Idström / tiinajareima.net/