Inarijärvi - retkeilijän paratiisi

Iso-Inari - Suomen pohjoisin suurjärvi

Saariselän tunturiylängön takana, liki Jäämeren helmassa lepää Iso-Inari, Suomen pohjoisin suurjärvi. Karua rantaviivaa mutkittelee kivikkoisten vaarojen kupeilla kolmisen tuhatta kilometriä. Pohjoisen sijaintinsa lisäksi Inarijärvi poikkeaa muista Suomen suurjärvistä erämaisuutensa ansiosta - yhdessäkään saaressa ei ole kiinteää asustusta.

Inarijärvellä on yli 3 000 saarta, joissa yhdessäkään ei ole vakituista asutusta. Kuva kopioitu Metsähallituksen luontoon.fi palvelusta.

Erämaajärvelle venesatamien kautta

Nellim on monen Itä-Inarille pyrkivän luonnollinen lähtösatama. Nanguniemessä, Veskoniemessä, Inarin kirkonkylällä sekä Partakon Kotalahdessa löytyy venesatamat sekä veneenlaskuluiskat. Nitsijärven kautta käy talvisin monen pilkkionkijan reitti.

Näihin päiviin asti Inarijärvi on säilynyt omatoimisten retkeilijöiden ja kotitarve-erästäjien Eldoradona.

Alueita hallinoiva Metsähallitus on rakentanut suosituimpiin leiriytymispaikkoihin veneilytukikohtia ja laitureita. Se myös huoltaa ja pitää kunnossa järvellä sijaitsevia autiotupia. Näillä toimilla pyritään keskittämään matkailijoiden kulkemista ja säästämään kaunista, karua, mutta myös hyvin haavoittuvaa luontoa.

Rauhaa ja hiljaisuutta

Hiljaisuutta ja rauhaa etsivälle matkailijalle Inarijärvi on toistuvien retkien kohde. Se on paikka, jonne nykyajan kiireinen elämänrytmi ei yllä. Se on paikka, missä voi kohdata erämaaluonnon paljaimmillaan - karuna, mutta kauniina. Se on paikka, missä kulkija voi häivähdyksenomaisesti tajuta oman pienuutensa ja paikkansa luonnon suuressa kiertokulussa.

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Metsähallituksen ohjeita järvellä liikkujille
Inarijärven historiaa

Seppo Saraspää

On pakkasia pidelly.. (2)

Mitä pukea päälle sitten, kun on vieläkin kylmempää?

Joulukuun lauhemman jakson jälkeen, täällä Saariselälläkin on palattu tavalliseen tammikuun säätilaan. Pakkasta vaihtelee -15 ja -30 pakkasasteen välillä pilvisyydestä ja maastonmuodoista riippuen. Kylmintä on selkeillä alueilla ja alamailla, ja lauhinta pilven alla ja korkeilla paikoilla. Tuuli lisää pakkasen purevuutta reippaasti, joten tuulen vaikutuskin pitää ottaa huomioon.

Kovilla pakkasilla korkeilla paikoilla on usein lauhempaa kuin alavilla mailla.

-25 astetta on jo kylmä, mutta joskus on tarve lähteä ulkoilmaan vieläkin kylmemmällä säällä. Kelejä ei voi valita, joten ulos on pukeuduttava sään mukaan. Edellisen tekstin pukeutumisopit pätevät tietenkin kylmemmälläkin kelillä, mutta jotain pieniä muutoksia kannattaa kuitenkin tehdä.

Itse en yleensä lähde enää maastohiihtämään -25 astetta kylmemmällä säällä. Lumikin alkaa olla näissä lämpötiloissa niin hidasta, ettei hiihtäminen ole samalla tavalla mukavaa kuin lauhemmilla keleillä. Alamäissä myös viima tekee hiihtämisestä entistä kylmempää, joten kovimmilla pakkasilla kannattaa miettiä muitakin lajeja.

Lumikenkäilemään tai erämaahiihtämään

Lumikenkäily ja erämaahiihto ovat kaikkein kylmimmillä keleillä parempia vaihtoehtoja kuin maastohiihto. Umpihangessa liikkuminen lämmittää ihan eri tavalla kuin ajetulla ladulla hiihtäminen, eikä samanlaista viimaakaan tule kuin ladulla.

Lumikenkäillessä tulee pakkasilla paremmin lämmin kuin hiihtäessä

Lumikengillä ja metsäsuksillä pääsee myös kiikkumaan korkeammalle tunturiin, jossa on yleensä pakkasilla aina lauhempaa. Esimerkiksi Iisakkipään huipun ja Saariselän kylän lämpötilaero voi olla kovilla pakkasilla helposti 15 astetta!

Kerroksia, kerroksia..

Kuten edellisessäkin tekstissä kirjoitin, kerrospukeutuminen on kaiken a ja o kovilla pakkasilla. Mutta sitten, kun on vieläkin kylmempää, ei edellisen kirjoituksen opit enää auta. Itse suosin järkyttävän kylmällä kelillä villaa ja fleeceä. Teknisen aluskerraston voikin vaihtaa esimerkiksi ohueen merinovillaiseen kerrastoon tai fleecepaidan paksuun perinteiseen villapaitaan.

Itse luovun kovimmilla pakkasilla myös softshell hiihtoasustani, ja vaihdan sen toppahousuihin ja paksuun untuvatakkiin. Jos takissa on huppu, niin aina parempi. Huppu suojaa hyvin päätä ja niskaa, ja vähentää samalla lämmön haihtumista. Tarvittaessa softshell liivin voi pukea untuvatakin alle. Myös kelkkahaalari on varma valinta tulipalopakkasilla, ja tarvittaessa sen voi pukea toppatakin ja -housujen päälle.

"Huopikkaat, huopikkaat..." 

Itse luotan paukkupakkasilla perinteisiin huopatossuihin tai poron nahasta valmistettuihin karvakenkiin, eli nutukkaisiin. Lämmikkeeksi kenkiin menee mukaan vähintään yhdet villasukat, aika usein kahdet päällekkäin.

Huopikkaat pitävät edelleen pintansa lämpimimpinä talvikenkinä

 



Nykyään on olemassa metsäsuksiin ja lumikenkiin siteitä, joihin on mahdollista kiinnittää myös tavalliset kengät kuten huopatossut. Moniin eräsiteisiin käy kuitenkin edelleen vain perinteiset 75mm:n huopakumisaappaat, jolloin täytyy pitää huolta, että saappaisiin mahtuu ilmavasti vähintään yhdet villasukat.

Sormet ja hengitys

Sormet ja hengitys pitää muistaa suojata myös näillä keleillä, tottakai. Jos sormet meinaavat jäätyä tavallisissa hiihtokintaissa, kannattaa harkita untuvakintaiden hankintaa. Itselläni on käytössä untuvalla täytetyt kintaat, ja yhdessä untuvatakin kanssa, ne ovat lyömättömän lämmin yhdistelmä.

Hengitysilman lämmittämiseen pätee samat opit kuin hieman lämpimämmälläkin kelillä. Putkihuivi tai kypärälakki lämmittää kaulaa ja poskia, ja tarvittaessa myös hengitysilmaa, ja hengitysilmanlämmitin suojaa keuhkoja.

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Saariselän sääennuste
Treklife reitit
Treklife lajit
Vapaata majoitusta Saariselällä
Lahtisen huopikkaat

99 pohjoista helmeä - osa 3

Ritvan 9 helmeä:

Kolmas 99 pohjoista helmeä -juttusarjan blogisti Ritva esittelee seuraavaksi omat helmensä lukijoille.

 

1. Pienet järvet

Inarin alueen pienille pilkkijärville on helppo lähteä pilkille. Voi mennä kelkalla tai autolla, ja perheenkin kanssa pääsee retkelle helposti.

Pilkkiminen on erityisen mukavaa keväällä.

2. Ivalojoki

Ivalojoessa on kirkas ja puhdas vesi, ja paras uimaranta on melkein keskellä Ivalon kylää. Joen värikäs historia on näkyvissä edelleen.

3. Ravintola Pirkon Pirtti

Pirkon Pirtistä saa herkullista ruokaa, ja ravintolassa on välitön ja rento tunnelma.

4. Magneettimäki

Magneetti mäki on Saariselän pohjoispuolella. Ivalosta tultaessa pitkän ylämäen aikana maisema muuttuu täysin erilaiseksi, metsämaisemasta avotunturiksi. Se on tuttu ja aina yhtä ihastuttava näky.

5. Ukonkivi

Ukonkivi on Inarijärvellä sijaitseva saari ja saamelaisten vanha uhripaikka. Ihmetyttää mahtavuudellaan ja mielenkiintoisella historiallaan.

Ukonkivi: kuva kopioitu täältä.

6. Hilla

Hilla (eli lakka) on superfuudia suoraan jänkältä!

7. Poro

Talja, sisna, sarvet ja luut käytetään käsityömateriaalina. Ja ah niin herkullinen liha esimerkiksi käristyksenä.

Poro on perinteisesti tärkeä eläin lappilaisille.

8. Kirjasto

Hyvät valikoimat, joita kartutetaan asiakkaiden toiveiden mukaan. Kirjastoauto kulkee säännöllisesti koko laajan kunnan alueella.

9. Laskettelurinteet

Tutut rinteet, jotka on aina hyvässä kunnossa. Kaikki rinteet päättyy samaan kuruun, joten eksymisestä ei tarvi huolehtia.

Saariselällä lasketellaan kahdella tunturilla

Ritva

Kirjoittaja on tavallinen ivalolainen asukas ja luonnon ystävä

Tekstiin liittyviä linkkejä:

Kalastusluvat Inarin kunnan alueella
Ivalojoen melontareitti
Ravintola Pirkon Pirtti
Tietoa hillasta
Ski Saariselkä

 

Matka vai määränpää?

Kuljeskelen korvessa

Julkaisimme muutama viikko sitten täällä Treklife blogissa Keijo K:n vaelluskertomuksen UKK-puistosta videon muodossa. Videolla esitellään Keijon upeita kuvia ja tarttuvaa kerrontaa matkan varrelta. Keijon video herätti minussa myös syvempää pohdintaa vaelluksesta ja sen viehätyksestä. Tässä vielä Keijon video uudelleen teille, jotka ette ole sitä nähneet.

Metsän parantava vaikutus

Joku aika sitten julkaistiin myös tutkimus, jonka mukaan jopa vain kuusi tuntia kuukaudessa metsässä vietettyä aikaa parantaa ihmisten elämän laatua ja terveyttä merkittävästi. Mihin tämä vaikutus sitten perustuu? Tietenkin ulkoilu ja kuntoilu parantaa fyysistä kuntoa, mutta ei tämä vaikutus varmaan pelkästään siihen perustu.

Itse olen huomannut, että metsä auttaa unohtamaan huolia ja purkamaan stressiä. Huono päiväkin muuttuu nopeasti hyväksi, kun pääsee viettämään aikaa luonnon keskellä. En sitten tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä se on helpottavaa, että metsässä saa raivota omaa huonoa oloaan pois ilman, että kukaan loukkaantuu. Tai ehkä metsän hiljaisuudessa saa rauhassa selvittää omia ajatuksiaan ilman, että kukaan häiritsee. Vaikka huolensa sanoisi ääneen, ei metsän puut ja solisevat vedet kerro niitä eteen päin.

Tunturissa on tilaa hengittää

Itse tapaan kiivetä ylös avotunturiin, kun kaipaan rauhaan. Siellä asiat usein asettuvat oikeaan mittasuhteeseen. Tunturin huipulta taivaanrantaan katsellessa tajuaa usein oman pienuutensa - kuinka minun huolet on ehkä kuitenkin tämän maailman virrassa pieniä. Toisaalta tunturissa tuntee myös kuuluvansa jonnekin. Nämä kairat, ne on minun koti.

Matka vai määränpää?

"Rinkka maahan, oli aika pysähtyä hetkeksi, olin selviytynyt." 

Olisikohan osa vaelluksen viehätyksestä juuri matkan teosta, itsensä fyysisestä rasittamisesta? Hikoilemalla ylös tunturiin raskaan rinkan kanssa vaeltaja pääsee puhdistautumaan arjen huolesta ja stressistä.

Arkielämän monimutkaisuus muuttuu yksinkertaisemmaksi vaeltajan mielessä. Ei tarvitse tehdä tai sanoa mitään ihmeellistä - tasainen askelten rytmi ja hiljakseen vaihtuvat maisemat riittävät.

Hiljaisuus

Jos jotain metsästä löytää niin hiljaisuutta. Kaupungin melussa ei kuule eikä huomaa niitä pieniä ääniä, jotka kuulostavat erämaan rauhassa voimakkailta. Tuulen humina puiden latvoissa tai tunturikoivikoissa, veden solina tunturipurossa ja askelten tasainen rytmi säestävät vaeltajan matkaa.

Tyvenessä tunturissa voi kuulla poron koparoiden napsahtelun ja pikkulintujen laulut. Tässä toimiston tuolissa istuessanikin pystyn kuvittelemaan metsän äänet elävästi - se rauhoittaa.

Vaelluksen viehätys

Vaeltamisessa on oma erityislaatuinen viehätyksensä. Oli se sitten kävelyä, hiihtoa, pyöräilyä tai mitä tahansa. Samat ihmiset tulevat vuosi toisensa jälkeen tänne Saariselän tuntureillekin vaeltamaan. Veri vetää tunturiin.

Mutta, mihin tämä viehätys perustuu? Perustuuko se maisemiin ja maastoihin? Vai onko vaelluksen tarkoituksena rauhoittuminen tai kenties puhdistuminen? Mitä mieltä olette? Mitä vaeltaminen ja erämaa merkitsee teille lukijat?


Tiina

Tekstiin liittyviä linkkejä:

MTV:n uutinen luonnon vaikutuksesta terveyteen
Treklife reitit
Treklife lajit

 

 

Hammastunturi ja vuoden pimein päivä

Vuoden pimein päivä erämaassa vaikuttaa ulkona tehtävien aktiviteettien kannalta huonolta idealta. Pimeässä harrastaminen kun on tyypillisesti jätetty niille, joiden on pakko tehdä touhujaan öiseen aikaan, eikä pimeään metsään ole helppo löytää vapaaehtoisia menijöitä. Pimeä ei kuitenkaan ole este, eikä edes hidaste erämaassa liikkumiselle kun tukitoimet ja varusteet ovat kunnossa. Alueen tuntevan oppaan avustuksella pääsimme yhdessä Simo Vilhusen ja Jaakko Postin kanssa todistamaan mielestäni revontulet mennen tullen hakkaavaa valoilmiötä Hammastunturin huipulta talvipäivän seisauksen aikaan.

Kuvat: Jaakko Posti / Teksti: Antte Lauhamaa / Kuvatekstit: Simo Vilhunen

Tämän hetken Hammastunturilla olisi toivonut jatkuvan ja jatkuvan. Talvipäivän seisauksena reippaasti napapiirin pohjoispuolella täytyy olla kiitollinen pienestäkin valon kajastuksesta. Siellä se on, jossain etelässä, pohtivat miehet. Onneksi on valokuvia, joihin hetken voi vangita!

Hammastunturi sijaitsee noin neljäkymmentä kilometriä Ivalosta länteen, tiettömän taipaleen päässä. Tunturin huippu on 531 metriä korkea, joka ainakin telemark-hiihtäjän mielessä herättää lupailuja siitä, että siellä pystyisi myös laskemaan. Liikkuminen alueella vuoden pimeimpään aikaan neljänkymmenen kilometrin lähestymisen kera kuulosti alun perin siltä, että reissuun saisi varata aikaa muutaman viikon verran. Loistava reissu kuitenkin onnistui viikonlopussa, kun saimme lähestymisen järjestymään moottorikelkoilla ja oppaaksi alueen kuin omat taskunsa tuntevan Niilo Huhtamellan ja Antti Kanervan.

Hammastunturin erämaa-alueella on ihmisen toimintojen värittämä historia, josta kertomuksia riittää muutaman vuosisadan ajalle. Täällä on asunut niitä kuuluisia Repo-Aslakkeja ja Hammas-Jouneja, joiden tarinat ovat jääneet tämän perän ihmisten kertomuksiin.

Hammastunturin Erämaan läpi kulkee moottorikelkkaura Ivalosta Inariin. Uran varrella pääsee ihastelemaan järviä, vaaroja ja komeaa vanhaa metsää. Alueella on pitkään harjoitettu poronhoitoa. Näissä metsissä ja näillä tuntureilla näkee merkkejä entisajan ja nykypäivän poroelinkeinosta – sekä tietenkin itse poroja, mutta myös poroja saalistavien petojen jälkiä. 

Erämaa on karu mutta rehellinen kasvattaja ja pärjätäkseen täällä on opittava elämään luonnon ehdoilla. Niilon toimista huokuu varmuus ja samaan aikaan hiljainen kunnioitus ympäristöä kohtaan, eikä siihen tarvita korulauseita tai elostelua. "Kattokaapa pojat, tuossa on kahen ilveksen jäljet vierekkäin" - mies toteaa, kun on pysäyttänyt kelkkansa. Enpä olisi itse ilveksen jäljiksi tunnistanut. Niilo kertoo petolukujen nousseen muutaman viime vuoden aikana reippaasti, ja tämän vaikutuksesta poronhoitoon. Iltayön tunteina saavumme Hammasjärvelle.

Retkikunta perillä Hammasjärvellä, yön silmässä. Kaupunkilaisena pelkästään kaukana erämaassa oleminen tuntuu valloittavalta ja etuoikeutetulta. Tämä on poromiesten maailmaa, jossa meillä on kunnia olla vieraina.

Päivän lähes valoisin hetki. Antte ja Simo lukevat karttaa ja miettivät lähestymisreittiä taustalla siintävän Hammastunturin huipulle. Tupa sijaitsee vanhalla poroerotuspaikalla, jossa menneinä vuosikymmeninä saattoi erotuksessa juosta kymmentuhatpäinen porotokka.

Lauantai-aamun hämärä avautuu hieman tukkoisena. Lähestyessämme Hammastunturia huomaamme kuitenkin kelin olevan siellä kohtuullisen selkeä. Pysähdymme Hammastunturin juurella sijaitsevalle porokämpälle tauolle ja suunnittelemme huipulla käyntiä. Ahkioiden narut kaipaavat säätöä ja pääsemme jatkamaan matkaa.

"Valon piirtämä maisema on yksi kauneimmista, mitä olen milloinkaan nähnyt. Pojat taitavat olla samaa mieltä, koska sanailun sijasta kuuluu enää kameran sulkimen läiskettä."

Hammastunturi on kerrotun mukaan saanut nimensä muodostaan. Yritän ylöspäin hiihtäessä nähdä hampaan muotoa tunturissa. Samalla olemme ehtineet jo huipun tuntumaan, jonne pääsemme vuoden pimeimpänä päivänä puolen päivän tienoilla. Samaan aikaan etelässä taivas selkenee ja auringon kajo valaisee taivaanrannan punertavana tehden varjoja tuulen piirtämään lumeen. Valon piirtämä maisema on yksi kauneimmista, mitä olen milloinkaan nähnyt. Pojat taitavat olla samaa mieltä, koska sanailun sijasta kuuluu enää kameran sulkimen läiskettä.

Antte Lauhamaa hiihtää kohti erästä laajan Hammastunturin huipuista. Etelästä kajastava valo ja repeilevät pilvet saavat jalkoihin lisää liikettä. Ei malttaisi odottaa, millainen maisema huipulta aukeaa.

Tähän näkymään sanat yksinkertaisesti loppuivat. 

Pitkän linjan telemark-hiihtäjä Antte Lauhamaa sai kruunauksen reissulleen päästessään täräyttämään muutaman käännöksen otsalamppunsa valossa, auringon kajon hiipuessa kaamoksen pimeyden tieltä. Monella mantereella hiihtänyt mies oli vakuuttunut, että kyseessä on uniikki kuva. Hammastunturin syrjäinen sijainti ja haastava ajankohta, yhdistettynä täydelliseen valoon tekevät kuvasta eeppisen.

Hammastunturin itäpuolella on jyrkkyyttä sen verran, että pääsen tekemään suunnittelemani käännökset auringon mennessä mailleen. Turhaan en siis telemark-suksiani matkaan ottanut. Alemmaksi jättämillemme ahkioille päästyämme on jo säkkipimeää.

Niilo ja Antti ovat kokemassa verkkoja, kun palaamme takaisin. Kitsaudesta ei Hammasjärveä voi moittia, koska siikaa riittää kotiin viemisiksikin. Niilon tekemä lihakeitto ja lämmin sauna kruunaavat tähän mennessä jo täydellisen päivän.

Hammasjärven jään alla kuhisee siikaa, jonka vuoksi taimenelle ja hauelle riittää ravintoa. Niilon työskentely antoi perspektiiviä luonnosta vieraantumaan päässeelle kaupunkilaiselle. Jos joku on lähiruokaa, niin tämä!

Sauna erämaassa. Unohtumattomat löylyt tiettömien taipalten takana.

Seuraavan päivän valjetessa katsastamme Hammasjärven ympäristöä lumikenkien avustuksella. Rantapusikoissa näkyy runsaasti eläinten jättämiä jälkiä ja metsästäjänä voin ilokseni todeta, että ainakin osa riekoista vaikuttaisi palanneen takaisin. Nokipannukahvien jälkeen on aika pakata kelkat ja lähteä kohti Ivaloa.

Raskaan viikonlopun jälkeen itsensä huoltaminen tuntuu hyvältä ajatukselta ja päätämme syödä ja saunoa Laanilan kievarissa. Asialleen omistautuvat ihmiset saavat hyviä asioita aikaan ja voimme todeta Laanilan kievarin kokin kuuluvan tähän luokkaan. Ruoka on erinomaista. Sauna, paljuineen ja avantoineen avaa reissun jäljiltä tukkoisen selän, eikä unta tarvitse tämän jälkeen enää odotella.

Myöhemmin voin todeta, että vaikka olen Lapista kotoisin, tarjoaa Lapin luonto uudelleen ja uudelleen sellaisia elämyksiä, joita en missään muualla voisi kokea. Hammastunturin metsäinen erämaa on ainutlaatuinen arktisine tuntureineen ja taigametsineen. Retki tuntui kuin tutkimusmatkalta minulle, joka olen tottunut Länsi-Lapin puuttomiin tuntureihin sekä Norjan ja Ruotsin suuriin vuoriin. Niilon ja Antin kertomat tarinat alueen maastosta ovat herättäneet mielenkiinnon palata takaisin samoille selkosille.

Kirjoittaja on pitkän linjan telemark-hiihtäjä, jonka juuret ovat syvällä pohjoisessa Lapissa.
Anten tekemisiin voi tutustua osoitteessa anttelauhamaa.com/. 
Lisää Jaakko Postin kuvia löydät puolestaan osoitteesta jaakkoposti.com/

Haluatko astua erämaahan? Kokoa retkikuntasi ja suuntaa osoitteeseen saariselka.com/treklife/

Simo (vas) ja Antte Hammasjärven jäällä. Harmaa kelikään ei hymyä hyydytä!

Reissun toinen kruunaus: illallinen Laanilan kievarissa. Lähialueiden raaka-aineista intohimolla ja ajatuksella tehty herkullinen ruoka hurmasi retkikunnan. 

Reissussa rasittunut kroppa pehmenee paljussa. Menneet hetket kerrataan vielä yhdessä. Naurulta on hankala välttyä.

Alkutalvesta vesistöt ovat virtapaikoista usein auki, mikä kannattaa huomioida reitin suunnittelussa. Kaunis Kirakkajoki on taimenen kutualuetta, ja siten täysin rauhoitettu kalastukselta. 

Tässä sitä ollaan. Näkymä hammastunturin ylätasanteelle. Tunturissa näkyi porotokkia ruokailemassa.

Hammasjärven erämaassa on paljon komeaa, vanhaa metsää. 

Simo ja Antte nousevat ahkioiden kanssa avotunturiin. Taustalla Hammasjärvi ympäröivine vaaroineen.